Joona pakenee vastuuta

Tähän tehtävään Herra valitsi välikappaleekseen profeetta Joonan, Amittain pojan, ja hän sanoi tälle: »Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen» (Joona 1:1, 2).AO3 124.4

Joonan ajatellessa tämän tehtävän vaikeuksia se näytti hänestä niin mahdottomalta, että hän oli kiusattu epäilemään kutsumuksensa viisautta. Moisen sanoman julistamisesta tuossa ylpeässä kaupungissa ei näyttänyt olevan mitään hyötyä. Hän unohti tällöin, että Jumala jota hän palveli oli kaikkiviisas ja kaikkivoipa. Ja kun hän siinä epäilyksissään epäröi, saatana sai hänet masentumaan. Profeetta joutui pelon valtaan ja »nousi paetaksensa Tarsiiseen». Hän meni Joppeen, löysi laivan valmiina lähtöön »ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa» (jae 3).AO3 124.5

Joonan saamaan tehtävään liittyi suuri vastuu, mutta hän, joka oli antanut lähtökäskyn, kykeni tukemaan palvelijaansa ja suomaan hänelle menestystä. Jos profeetta olisi totellut mitään kyselemättä, hän olisi säästynyt monilta katkerilta kokemuksilta ja saanut runsaita siunauksia. Silti Herra ei hylännyt Joonaa tämän epätoivon hetkenäkään. Profeetan luottamus Jumalaan ja hänen rajattomaan pelastusvoimaansa palautuisi, kun hän sallimuksen johdattamana joutuisi koettelemuksiin ja outoihin kokemuksiin.AO3 125.1

Jos Joona heti kutsun kuultuaan olisi pysähtynyt harkitsemaan sitä tyynesti, hänelle olisi ehkä selvinnyt, miten tyhmää hänen oli yrittää paeta saamaansa vastuuta. Mutta pitkään hänen ei sallittu jatkaa häiriintymättä mieletöntä pakoaan kovinkaan pitkälle. »Herra heitti suuren tuulen merelle, niin että merellä nousi suuri myrsky ja laiva oli särkymäisillään. Niin merimiehet pelkäsivät ja huusivat avuksi itsekukin jumalaansa. Ja he heittivät mereen tavarat, mitä laivassa oli, keventääkseen sitä. Mutta Joona oli mennyt alas laivan pohjalle ja pannut maata, ja hän nukkui raskaasti» (jakeet 4, 5).AO3 125.2

Merimiesten huutaessa avukseen pakanajumaliaan laivuri tuli hädissään Joonan luo ja sanoi: »Mitäs nukut? Nouse ja huuda jumalaasi. Ehkäpä se jumala muistaa meitä, niin ettemme huku» (jae 6).AO3 125.3

Mutta velvollisuutensa polulta poikenneen miehen rukouksista ei ollut mitään apua. Myrsky oli niin oudon raivokas, että merimiehet pitivät sitä merkkinä jumaliensa vihastumisesta. Niinpä he viimeisenä keinonaan ehdottivat heitettäväksi arpaa “‘saadaksemme tietää’, kuten he sanoivat, ‘kenen tähden tämä onnettomuus on meille tullut’. Mutta kun he heittivät arpaa, lankesi arpa Joonalle. Niin he sanoivat hänelle: ‘Ilmoita meille, kenen tähden tämä onnettomuus on meille tullut. Mikä on toimesi ja mistä tulet? Mikä on sinun maasi ja mistä kansasta olet?’AO3 125.4

»Hän vastasi heille: ‘Minä olen hebrealainen, ja minä pelkään Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt meren ja kuivan maan.’AO3 125.5

»Niin miehet peljästyivät suuresti ja sanoivat hänelle: ‘Miksi olet tehnyt näin?’ Sillä miehet tiesivät, että hän oli pakenemassa Herran kasvojen edestä; hän oli näet ilmaissut sen heille.AO3 125.6

»He sanoivat hänelle: ‘Mitä on meidän tehtävä sinulle, että meri tulisi meille tyveneksi?’ Sillä meri myrskysi myrskyämistänsä. Hän vastasi heille: ‘Ottakaa minut ja heittäkää minut mereen, niin meri teille tyventyy. Sillä minä tiedän, että tämä suuri myrsky on tullut teille minun tähteni.’AO3 125.7

»Miehet soutivat päästäkseen jälleen kuivalle maalle, mutta eivät voineet, sillä meri myrskysi vastaan myrskyämistänsä. Ja he huusivat Herraa ja sanoivat: ‘Voi, Herra, älä anna meidän hukkua tämän miehen hengen tähden äläkä lue syyksemme viatonta verta, sillä sinä, Herra, teet, niinkuin sinulle otollista on.’ Sitten he ottivat Joonan ja heittivät hänet me- reen, ja meri asettui raivostansa. Ja miehet pelkäsivät suuresti Herraa, uhrasivat Herralle teurasuhrin ja tekivät lupauksia.AO3 125.8

»Mutta Jumala toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan. Ja Joona oli kalan sisässä kolme päivää ja kolme yötä.AO3 126.1

»Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä ja sanoi:AO3 126.2

‘Minä huusin ahdistuksessani
Herraa,
ja hän vastasi minulle.
Tuonelan kohdussa
minä huusin apua,
ja sinä kuulit minun ääneni.
Sinä syöksit minut syvyyteen,
merten sydämeen,
ja virta ympäröitsi minut,
kaikki sinun kuohusi ja aaltosi
vyöryivät minun ylitseni.
Minä ajattelin:
Olen karkoitettu pois
sinun silmiesi edestä.
Kuitenkin minä saan vielä
katsella sinun pyhää
temppeliäsi.
Vedet piirittivät minut
aina sieluun asti,
syvyys ympäröitsi minut,
kaisla kietoutui päähäni.
Minä vajosin alas vuorten
perustuksiin asti,
maan salvat sulkeutuivat
minun ylitseni iankaikkisesti.
Mutta sinä nostit minun
henkeni ylös haudasta,
Herra, minun Jumalani.
Kun sieluni nääntyi minussa,
minä muistin Herraa,
ja minun rukoukseni tuli
sinun tykösi,
sinun pyhään temppeliisi.
Ne, jotka kunnioittavat
vääriä jumalia,
hylkäävät armonantajansa.
Mutta minä tahdon uhrata
sinulle
kiitoksen kaikuessa.
Mitä olen luvannut,
sen minä täytän.AO3 126.3

Herrassa on pelastus.’» Joona 1: 7-2: 10.AO3 127.1

Lopulta Joona oli oppinut, että »Herrassa on pelastus» (Ps. 3: 9). Katumusta ja Jumalan pelastavan armon tunnustusta seurasi vapautus. Joona pääsi meren syvyydestä ja tuli heitetyksi kuivalle maalle.AO3 127.2