Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Alfa Ja Omega, vol. 3 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Elian pakomatka

    Olisi luullut, ettei Elia, joka oli osoittanut niin järkähtämätöntä rohkeutta ja saanut niin perusteellisen voiton kuninkaasta, papeista ja kansasta, olisi enää koskaan masentunut tai ruvennut pelkäämään. Mutta hänkään, jolle Jumala oli suonut niin monia todisteita rakastavasta huolenpidostaan, ei ollut vailla inhimillisiä heikkouksia. Tänä synkkänä hetkenä hän menetti uskonsa ja rohkeutensa. Ymmällään hän karisti unet silmistään. Taivaalta tuli vettä kaatamalla, ja kaikkialla oli pimeää. Unohtaen sen, että kolme vuotta aikaisemmin Jumala oli ohjannut hänet paikkaan, jossa hän saattoi olla turvassa Iisebelin vihalta ja Ahabin etsinnöiltä, profeetta pakeni nyt henkensä edestä ja saapui Beersebaan. »Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän.»AO3 55.4

    Elian ei olisi pitänyt paeta velvollisuutensa paikalta. Iisebelin uhatessa hänen olisi pitänyt anoa varjelusta Herralta, jonka kunnian puolustamisen hän oli saanut tehtäväkseen. Hänen olisi pitänyt vastata lähetille, että Jumala, johon hän luotti, varjelisi häntä kuningattaren vihalta. Olihan vasta muutama tunti kulunut siitä, kun hän oli saanut kokea jumalallisen voiman ihmeellisen ilmestyksen. Sen olisi pitänyt vakuuttaa hänelle, ettei häntä nytkään hylättäisi. Jos hän olisi pysynyt paikallaan, ottanut Jumalan turvakseen ja voimakseen ja pysynyt lujasti puolustamassa totuutta, hänet olisi suojattu kaikelta vahingolta. Herra olisi suonut hänelle uuden merkittävän voiton rankaisemalla Iisebeliä, ja sen vaikutus kuninkaaseen ja kansaan olisi johtanut suureen uskonpuhdistukseen.AO3 56.1

    Elia oli odottanut paljon tapahtuvaksi Karmelin vuorella nähdyn ihmeen jälkeen. Hän oli toivonut, että Jumalan ilmaistua näin voimansa Iisebel menettäisi vaikutuksensa Ahabiin ja että se johtaisi nopeaan uudistukseen koko Israelissa. Karmelin huipulla hän oli raatanut kaiken päivää ilman ruokaa. Mutta fyysisestä rasituksesta huolimatta hän oli rohkealla mielellä opastaessaan Ahabin vaunuja Jisreelin portille asti.AO3 56.2

    Nyt Eliaa kuitenkin ahdisti sellainen vastavaikutus, joka usein seuraa vahvan uskon ja loistavan menestyksen kokemusta. Hän pelkäsi, ettei Karmelin vuorella alkanut uskonpuhdistus jäisi pysyväksi, ja hänet valtasi masennus. Hänet oli nostettu Pisgan huipulle, mutta nyt hän oli laaksossa. Kaikkivaltiaan innoittamana hän oli kestänyt ankarimmankin uskon koetuksen, mutta tänä masennuksen aikana, Iisebelin uhkauksen kaikuessa hänen korvissaan ja saatanan vielä näköjään ohjatessa tämän jumalattoman naisen vehkeilyjä, hän menetti otteensa Jumalasta. Häntä oli ylen määrin korotettu, ja vastavaikutus oli valtava. Elia pakeni pakenemistaan, kunnes huomasi olevansa erämaassa yksinään. Kovin uupuneena hän »istuutui kinsteripensaan juureen» lepäämään. Ja siinä istuessaan hän toivoi kuolevansa. »Jo riittää, Herra», hän sanoi, »ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.» Pakolaisena, kaukana ihmisten asumasijoista, hän vajosi katkeraan masennustilaan. Pettyneenä hän toivoi, ettei hänen tarvitsisi enää ikinä tavata ketään. Lopulta hän lopen uupuneena vaipui uneen.AO3 56.3

    Kaikki joutuvat joskus kokemaan katkeraa pettymystä ja syvää masennusta - päiviä jolloin surun vallitessa on vaikea uskoa, että Jumala on maisten lastensa lempeä hyväntekijä, päiviä jolloin vaikeudet ahdistavat sielua, kunnes kuolema tuntuu elämää paremmalta. Silloin monet menettävät otteensa Jumalasta ja joutu- vat epäilyksen orjuuteen ja epäuskon vankeuteen. Jos sellaisina aikoina voisimme hengellisesti havaita Jumalan sallimuksen merkityksen, saattaisimme nähdä enkelien koettavan auttaa meitä vapautumaan itsestämme ja saamaan jalkamme ikuisia vuoriakin lujemmalle perustukselle. Silloin saisimme olemukseemme uutta uskoa ja uutta elämää.AO3 56.4

    Uskollinen Job lausui ahdingon ja synkkyyden päivänään:AO3 57.1

    »Kadotkoon se päivä,
    jona minä synnyin.»
    »Oi, jospa minun suruni
    Punnittaisiin
    ja kova onneni pantaisiin
    sen kanssa vaakaan!»
    »Oi, jospa minun pyyntöni
    täyttyisi ja Jumala
    toteuttaisi minun toivoni!
    Jospa Jumala suvaitsisi
    musertaa minut,
    ojentaa kätensä
    ja katkaista elämäni langan!» »
    »Niin en minäkään
    hillitse suutani,
    minä puhun
    henkeni ahdistuksessa,
    minä valitan
    sieluni murheessa.»
    »Mieluummin tukehdun,
    mieluummin kuolen —.
    Olen kyllästynyt,
    en tahdo elää iankaiken;
    anna minun olla rauhassa,
    sillä tuulen henkäystä
    ovat minun päiväni.» Job 3: 3; 6: 2, 8, 9; 7:11,15,16.
    AO3 57.2

    Mutta vaikka Job olikin väsynyt elämään, hänen ei sallittu kuolla. Hänelle näytettiin tulevaisuuden mahdollisuudet ja annettiin toi- von sanoma:AO3 57.3

    »Silloin - olet kuin
    vaskesta valettu
    etkä mitään pelkää.
    Silloin unhotat
    onnettomuutesi,
    muistelet sitä kuin vettä,
    joka on virrannut pois.
    Elämäsi selkenee
    kirkkaammaksi keskipäivää,
    pimeänkin aika
    on niinkuin aamunkoitto.
    Silloin olet turvassa,
    sillä sinulla on toivo; -
    asetut makaamaan,
    kenenkään peljättämättä,
    ja monet etsivät
    sinun suosiotasi.
    Mutta jumalattomain
    silmät raukeavat;
    turvapaikka on heiltä mennyt,
    ja heidän toivonsa on huokaus.» Job 11:15-20.
    AO3 58.1

    Masennuksen ja epätoivon syvyyksistä Job kohosi niihin korkeuksiin, missä hän luotti rajattomasti Jumalan armoon ja pelastavaan voimaan. Voitonriemuisesti hän julisti:AO3 58.2

    »Minä tiedän
    lunastajani elävän,
    ja viimeisenä hän on
    seisova multien päällä.
    Ja sittenkuin tämä nahka
    on yltäni raastettu
    ja olen ruumiistani irti,
    saan minä nähdä Jumalan.
    Hänet olen mina
    näkevä apunani;
    minun silmäni saavat
    nähdä hänet - eikä vieraana.»
    AO3 58.3

    Job 19: 25-27.AO3 58.4

    »Herra vastasi Jobille tuulispäästä» (Job 38: 1) ja ilmaisi palvelijalleen voimansa väkevyyden. Saatuaan näkemyksen Luojastaan Job kauhistui itseään ja katui tomussa ja tuhkassa. Silloin Herra saattoi siunata häntä runsaasti ja tehdä Jobin loppuvuodet hänen elämänsä parhaiksi.AO3 58.5

    Toivo ja rohkeus kuuluvat olennaisesti täydelliseen Jumalan palvelukseen. Ne ovat uskon hedelmä. Epätoivo on synnillistä ja perusteetonta. Jumala pystyy ja on halukas antamaan »runsain määrin» (2 Piet. 1: 11) palvelijoilleen sitä voimaa, jota he tarvitsevat koetuksiinsa ja vaikeuksiinsa. Niiden suunnitelmat, jotka vihaavat hänen työtään, voivat näyttää hyvin laadituilta ja vankoilta, mutta Jumala voi kumota vahvimmatkin näistä. Tämän hän tekee omalla ajallaan ja tavallaan, kun näkee palvelijansa uskon tulleen riittä- västi koetelluksi.AO3 58.6

    Masentuneelle on olemassa varma apukeino - usko, rukous ja työ. Usko ja toiminta antaa varmuutta ja tyydytystä, mikä lisääntyy päivä päivältä. Oletko kiusattu vaipumaan tuskaisten aavistelujen ja jopa äärimmäisen epätoivon tunteiden valtaan? Vaikka synkimpien päivien ulkonaiset seikat näyttäisivät hyvinkin luotaantyöntäviltä, niin älä pelkää. Usko Jumalaan. Hän tietää tarpeesi. Hänellä on kaikki valta. Hän ei koskaan väsy olemaan äärettömän rakkaudellinen ja myötätuntoinen. Älä pelkää, etteikö hän täyttäisi lupaustaan. Hän on iankaikkinen totuus. Hän ei koskaan muuta liittoaan, jonka on tehnyt niiden kanssa, jotka rakastavat häntä. Hän antaa uskollisille palvelijoilleen kykyjä siinä määrin kuin heidän tarpeensa vaativat. Apostoli Paavali todisti: »Ja hän sanoi minulle: ‘Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ — Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä» (2 Kor. 12: 9,10).AO3 59.1

    Hylkäsikö Jumala Elian hänen koetuksensa hetkenä? Ei suinkaan! Elian tuntiessa itsensä Jumalan ja ihmisten hylkäämäksi Herra ei rakastanut palvelijaansa yhtään vähemmän kuin silloin, kun tuli leimahti taivaalta ja valaisi vuorenhuipun. Elian nukkuessa kevyt kosketus ja miellyttävä ääni herättivät hänet. Hän kavahti ylös kauhuissaan ja valmiina lähtemään pakoon, sillä hän pelkäsi vihollisen löytäneen hänet. Mutta hänen ylleen kumartuivat säälivät kasvot eivät olleet vihollisen vaan ystävän kasvot. Jumala oli lähettänyt enkelin taivaasta tuomaan ruokaa palvelijalleen. »Nouse ja syö», enkeli sanoi. »Ja kun hän katsahti, niin katso, hänen päänsä pohjissa oli kuumennetuilla kivillä paistettu kaltiainen ja vesiastia.»AO3 60.1

    Nautittuaan hänelle valmistetun aterian Elia paneutui jälleen nukkumaan. Mutta enkeli tuli toisen kerran. Kosketettuaan uupunutta miestä hän sanoi säälivän hellästi: »‘Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.’ Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti.» Siellä hän löysi turvapaikan eräästä luolasta.AO3 60.2

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents