Jeesus etsii tukea opetuslapsista

Ihmissydän kaipaa myötätuntoa kärsimyksissä. Kristus tunsi tämän kaipauksen olemuksensa pohjia myöten. Sielunsa äärimmäisessä hädässä hän tuli opetuslastensa luo ja hartaasti halusi saada kuulla jonkin lohdun sanan niiltä, joita hän niin usein oli siunannut ja lohduttanut ja suojannut suruissa ja ahdistuksissa. Hän, jolla aina oli ollut heille myötätunnon sanoja, kärsi nyt yliluonnollista tuskaa, ja hän kaipasi saada tietää, että he rukoilivat hänen puolestaan ja itsensä puolesta. Miten synkältä näyttikään synnin ilkeä luonne! Suuri oli kiusaus jättää ihmiskunta itse kantamaan syyllisyytensä seuraukset, koska hän oli viaton Jumalan edessä. Jospa hän vain tietäisi, että hänen opetuslapsensa ymmärsivät tämän ja antoivat sille arvoa, hän saisi uutta voimaa.AO5 237.2

Hän nousi tuskallisesti ponnistaen ja kulki horjuen sille paikalle, jonne hän oli jättänyt opetuslapsensa. Mutta hän »tapasi heidät nukkumasta». Jos hän olisi tavannut heidät rukoilemasta, hän olisi tuntenut suurta helpotusta. Jos he olisivat paenneet Jumalan suojaan, jotta saatanan voimat eivät heitä voittaisi, hän olisi tullut lohdutetuksi heidän lujasta uskostaan. Mutta he eivät olleet ottaneet vaarin yhä toistetusta kehotuksesta: »Valvokaa ja rukoilkaa.» Aluksi he olivat olleet hyvin huolissaan nähdessään Mestarinsa, joka tavallisesti oli niin tyyni ja maltillinen, kamppailevan tuskan kanssa, jota he eivät voineet käsittää. He olivat rukoilleet kuullessaan hänen äänekkäät tuskanhuutonsa. Heillä ei ollut aikomusta hylätä Herraansa, mutta heidät oli vallannut uneliaisuus, jonka he olisivat voineet ravistaa pois, jos he olisivat jatkuvasti rukoilleet Jumalaa. He eivät käsittäneet valvomisen ja vakavan rukouksen merkitystä kiusauksen vastustamisessa.AO5 237.3

Juuri vähän ennen kuin Jeesus oli opetuslapsineen saapunut puutarhaan, hän oli lausunut heille: »Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun.» He olivat hänelle varmasti vakuuttaneet menevänsä hänen kanssaan sekä vankilaan että kuolemaan. Ja itseensä luottava Pietariparka oli sanonut: »Vaikka kaikki loukkaantuisivat sinuun, niin minä en koskaan loukkaannu» (Mark. 14: 27, 29). Opetuslapset luottivat itseensä eivätkä katsoneet voimakkaaseen Auttajaansa, kuten Kristus oli neuvonut heitä tekemään. Niin sitten kävi, että kun Vapahtaja eniten olisi tarvinnut heidän myötätuntoaan ja rukouksiaan, he nukkuivat sikeästi. Pietarikin nukkui.AO5 237.4

Myös Johannes, rakastettu opetuslapsi, joka oli nojannut Jeesuksen rintaa vasten, nukkui. Tosiaankin, Johanneksen rakkauden Mestariaan kohtaan olisi tullut pitää hänet hereillä. Hänen hartaiden rukoustensa olisi pitänyt yhtyä hänen rakkaan Vapahtajansa rukouksiin tämän suurimman tuskan hetkenä. Vapahtaja oli viettänyt kokonaisia öitä rukoillen opetuslastensa puolesta, jotta heidän uskonsa ei horjuisi. Jos Jeesus nyt olisi tehnyt Jaakobille ja Johannekselle sen kysymyksen, jonka hän kerran oli heille tehnyt: »Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova, ja tulla kastetuksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?» he eivät olisi uskaltaneet vastata: »Voimme» (Matt. 20: 22).AO5 238.1

Opetuslapset heräsivät Jeesuksen ääneen, mutta he tuskin tunsivat häntä, sillä hänen kasvonsa olivat niin muuttuneet tuskasta. Jeesus puhutteli Pietaria lausuen: »Simon, nukutko? Etkö jaksanut yhtä hetkeä valvoa? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiu saukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.» Opetuslasten heikkous herätti Jeesuksessa sääliä. Hän pelkäsi, etteivät he voisi kestää sitä koetusta, joka heitä kohtaisi, kun hänet petettäisiin ja surmattaisiin. Hän ei nuhdellut heitä, sanoi ainoastaan: »Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.» Suurten kärsimyksiensäkin keskellä hän koetti puolustaa heidän heikkouttaan. »Henki tosin on altis», hän sanoi, »mutta liha on heikko.»AO5 238.2