Lasaruksen haudalla

Sanoman kuultaan Maria nousi nopeasti ja lähti huoneesta innostuksen ilme kasvoillaan. Luullen hänen lähteneen haudalle itkemään itkijät seurasivat häntä. Saavuttuaan paikalle, missä Jeesus odotti, hän polvistui hänen jalkojensa juureen ja sanoi vapisevin huulin: »Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut.» Itkijäin valitukset tuntuivat hänestä kiusallisilta, sillä hän halusi hiljaisuudessa vaihtaa muutaman sanan kahden kesken Jeesuksen kanssa. Mutta hän tiesi, että joidenkin läsnäolijain sydän oli täynnä kateutta ja mustasukkaisuutta Jeesusta kohtaan, eikä hän siksi täysin ilmaissut suruaan.AO5 86.1

»Kun Jeesus näki hänen itkevän ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi.» Hän näki kaikkien saapuvilla olleiden sydämeen. Hän huomasi monien surunilmausten olevan vain teeskentelyä. Hän tiesi, että jotkut niistä, jotka nyt ilmaisivat teeskenneltyä surua, tulisivat pian suunnittelemaan ei vain suuren ihmeidentekijän vaan myös kuolleista herätetyn surmaamista. Kristus olisi voinut riistää heiltä heidän surunsa naamarin. Mutta hän hillitsi oikeutetun suuttumuksensa. Hän ei lausunut sanoja, jotka hän täydellä oikeudella olisi voinut puhua, koska tuo hänen rakas ystävänsä, joka vilpittömästi uskoi häneen, oli surunsa valtaamana polvistunut hänen jalkojensa juureen.AO5 86.2

»Ja hän sanoi: ‘Mihin te panitte hänet?’ He sanoivat hänelle: ‘Herra, tule ja katso.’» Yhdessä he astuivat haudalle. Se oli surullinen näky. Sisaret olivat suuresti rakastaneet Lasarusta ja itkivät nyt häntä murtunein sydämin. Myös ne, jotka olivat olleet hänen ystäviään, itkivät yhdessä yksin jääneiden sisarten kanssa. Nähdessään tämän inhimillisen tuskan ja ajatellessaan, että surevat ystävät saattoivat murehtia kuollutta, vaikka maailman Vapahtaja oli saapuvilla - »Jeesus itki». Vaikka hän oli Jumalan Poika, niin kuitenkin hän oli ottanut päälleen ihmisluonnon ja häntä liikutti inhimillinen suru. Kärsimykset herättävät aina myötätuntoa hänen hellässä, säälivässä sydämessään. Hän itkee itkevien kanssa ja iloitsee iloitsevien kanssa.AO5 87.1

Mutta Jeesus ei itkenyt vain inhimillisestä myötätunnosta Mariaa ja Marttaa kohtaan. Hänen kyynelensä ilmaisivat surua, joka on niin paljon inhimillisen surun yläpuolella kuin taivas on maata korkeampi. Kristus ei itkenyt Lasarusta, sillä hän aikoi kutsua hänet pois haudasta. Hän itki, koska monet niistä, jotka nyt surivat Lasarusta, pian suunnittelisivat kuolemaa hänelle, joka oli ylösnousemus ja elämä. Mutta kuinka väärin epäuskoiset juutalaiset tulkitsivatkaan hänen kyynelensä! Jotkut, jotka eivät voineet nähdä muun kuin noiden ulkonaisten olosuhteiden olevan hänen surunsa syynä, sanoivat hiljaa: »Katso, kuinka rakas hän oli hänelle!» Toiset taas, jotka koettivat kylvää epäuskon siementä läsnäolevien sydämeen, sanoivat ivallisesti: »Eikö hän, joka avasi sokean silmät , olisi voinut tehdä sitäkin, ettei tämä olisi kuollut?» Jos Kristuksen vallassa olisi ollut pelastaa Lasarus, miksi hän sitten antoi hänen kuolla?AO5 87.2

Profeetallisella katseellaan Jeesus näki fariseusten ja saddukeusten vihamielisyyden. Hän tiesi heidän suunnittelevan hänen kuolemaansa. Hän tiesi, että jotkut noista, jotka tuntuivat niin myötätuntoisilta, sulkisivat pian itseltään iankaikkisen elämän toivon ja Jumalan kaupungin portit. Hänen kohta tapahtuva häpäisemisensä ja ristiinnaulitsemisensa johtaisivat Jerusalemin hävitykseen, eikä silloin kukaan valittaisi kuollutta. Hän näki selvästi edessään Jerusalemia kohtaavan koston. Hän näki sen roomalaisten legioonain piirittämänä. Hän tiesi, että monet, jotka nyt itkivät Lasarusta, kuolisivat kaupungin piirityksessä, eikä heillä kuoltuaan olisi mitään toivoa.AO5 87.3

Kristus ei itkenyt vain edessään olevan näyn tähden. Hänen päällään oli kaikkien aikojen surujen paino. Hän näki Jumalan lain rikkomisen hirveät seuraukset. Hän näki, että maailmanhistoriassa oli Aabelin kuolemasta alkaen riehunut lakkaamaton taistelu hyvän ja pahan välillä. Katsoessaan eteenpäin, tulevaan aikaan, hän näki, että suru ja kärsimykset, kyynelet ja kuolema tulisivat olemaan ihmisen osana. Hänen sydämensä lävisti tuska, jota ihmiskunta tunsi kaikkina aikoina ja kaikissa maissa. Syntisen suvun kärsimykset painoivat raskaina hänen sieluaan, ja hänen kyyneltensä lähde puhkesi, kun hän halusi lievittää heidän hätäänsä.AO5 88.1