Kaifaan edessä

Mutta ennen kaikkea oli löydettävä syyte. Vielä ei ollut mitään löytynyt. Hannas määräsi Jeesuksen vietäväksi Kaifaan luo. Kaifas kuului saddukealaisiin, joista jotkut olivat nyt Jeesuksen katkerimpia vihollisia. Vaikka Kaifaalta puuttuikin luonteen lujuutta, hän oli aivan yhtä ankara, sydämetön ja häikäilemätön kuin Hannaskin. Hän ei jättäisi mitään keinoja käyttämättä tuhotakseen Jeesuksen. Nyt oli varhainen aamu ja hyvin hämärää. Soihtujen ja lyhtyjen valossa tuo aseistettu joukko lähti vankeineen ylimmäisen papin palatsiin. Täällä, sanhedrinin jäsenten kokoontuessa, Hannas ja Kaifas jälleen tutkivat Jeesusta mutta tuloksetta.AO5 252.1

Kun neuvosto oli kokoontunut oikeussaliin, Kaifas istuutui puheenjohtajan paikalle. Kummallakin puolella olivat tuomarit ja ne, joita oikeudenkäynti erityisesti kiinnosti. Roomalaiset sotilaat olivat asettuneet valtaistuimen alapuolella olevalle lavalle. Valtaistuimen juurella seisoi Jeesus. Joka ainoa katse oli kiinnittynyt häneen. Jännitys oli miltei sietämätön. Koko joukosta yksin hän oli tyyni ja rauhallinen. Häntä ympäröivä ilmapiirikin tuntui olevan pyhyyden läpitunkema.AO5 252.2

Kaifas oli pitänyt Jeesusta kilpailijanaan. Kansan into kuulla Vapahtajaa ja sen ilmeinen halu hyväksyä hänen opetuksensa oli herättänyt katkeraa kateutta ylimmäisen papin mielessä. Mutta kun Kaifas nyt katsoi vankiaan, hänet valtasi hämmästys tämän jalon ja arvokkaan olemuksen edessä. Hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että tämä mies oli Jumalan sukua. Seuraavassa hetkessä hän ivallisesti karkotti tuon ajatuksen. Heti sen jälkeen kuului hänen pilkallinen, röyhkeä äänensä vaatien, että Jeesus tekisi jonkin suurista ihmeteoistaan heidän edessään. Mutta hänen sanansa kohtasivat Vapahtajan aivan kuin olisivat kaikuneet kuuroille korville. Kansa vertasi Hannaan ja Kaifaan kiihtynyttä ja ilkeätä esiintymistä Vapahtajan rauhalliseen, ylevään käytökseen. Tuon paatuneen joukonkin mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena?AO5 252.3

Kaifas, joka huomasi, millainen mieliala oli pääsemässä valtaan, joudutti oikeudenkäyntiä.AO5 252.4

Jeesuksen viholliset olivat sangen pulmallisessa tilanteessa. He pyrkivät saamaan Jeesuksen tuomituksi mutta eivät tienneet, miten saisivat aikeensa toteutumaan. Neuvoston jäseninä oli sekä farisealaisia että saddukealaisia. Heidän välillään vallitsi katkera viha ja kiista; joihinkin kiistakysymyksiin he eivät uskaltaneet kajota riidan syntymisen pelosta. Muutamin sanoin Jeesus olisi voinut kiihottaa ennakkoluuloja, joita heillä oli toisiaan kohtaan, ja siten kääntää heidän vihansa pois itsestään. Kaifas tiesi tämän, ja hän halusi välttää riidan syntymistä. Lukuisat todistajat saattoivat näyttää toteen, että Kristus oli ankarasti arvostellut pappeja ja kirjanoppineita ja että hän oli kutsunut heitä ulkokullatuiksi ja murhamiehiksi, mutta tämän todistuksen esittäminen ei ollut edullista. Saddukealaiset olivat kiivaissa väittelyissään fariseusten kanssa käyttäneet heistä samankaltaista kieltä. Eivätkä roomalaiset olisi antaneet sellaiselle todistukselle mitään arvoa, sillä hekin inhosivat fariseusten teeskentelyä.AO5 252.5

Oli runsaasti todistuksia siitä, että Jeesus ei välittänyt juutalaisten perimätavoista ja että hän oli puhunut epäkunnioittavasti monista heidän säädöksistään, mutta perimätavoista farisealaiset ja saddukealaiset olivat ilmiriidassa keskenään, eikä myöskään tällä todistuksella olisi mitään merkitystä roomalaisten silmissä. Kristuksen viholliset eivät uskaltaneet syyttää häntä sapatin rikkomisesta, jottei tutkimuksissa paljastuisi hänen työnsä laatu. Jos hänen parannusihmeensä tuotaisiin päivänvaloon, pappien koko tarkoitus raukeaisi tyhjiin.AO5 253.1

Vääriä todistajia oli palkattu syyttämään Jeesusta siitä, että hän kiihotti kapinaan ja koetti muodostaa erillisen hallituksen. Mutta heidän todistuksensa osoittautuivat epämääräisiksi ja ristiriitaisiksi. Kuulustelun aikana he lausunnoillaan kumosivat omat väitteensä.AO5 253.2

Toimintansa alussa Jeesus oli sanonut: »Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.» Profetian kuvakielellä hän täten oli ennustanut oman kuolemansa ja ylösnousemuksensa. »Hän puhui ruumiinsa temppelistä» (Joh. 2: 19, 21). Juutalaiset olivat ymmärtäneet näiden sanojen kirjaimellisesti viittaavan Jerusalemin temppeliin. Kaikesta siitä, mitä Kristus oli sanonut, papit eivät voineet löytää mitään muuta käytettäväksi häntä vastaan kuin tämän. He toivoivat voivansa hyötyä siitä, että esittäisivät nämä sanat väärin. Roomalaiset olivat ottaneet osaa temppelin jälleenrakentamiseen ja kaunistamiseen, ja he ylpeilivät siitä suuresti. Sen häpäiseminen herättäisi varmasti heidän suuttumustaan. Tässä sekä roomalaiset että juutalaiset, farisealaiset ja saddukealaiset olivat yhtä, sillä he kaikki pitivät temppeliä suuressa kunniassa. Tässä asiassa löydettiin kaksi todistajaa, joiden lausunnot eivät olleet niin ristiriitaisia, kuin muiden olivat olleet. Toinen heistä, joka oli lahjottu syyttämään Jeesusta, lausui: »Tämä on sanonut: ‘Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa.’» Näin Kristuksen sanat esitettiin väärin. Jos ne olisi kerrottu juuri sellaisina, kuin hän ne lausui, ne eivät olisi saaneet edes sanhedrinia tuomitsemaan häntä. Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, kuten juutalaiset väittivät, hänen lausuntonsa olisi ollut vain mieletöntä, typerää kerskailua, jota ei olisi voitu pitää jumalanpilkkana. Roomalaisten mielestä hänen sanansa väärien todistajien virheellisesti esittäminäkään eivät sisältäneet mitään sellaista, jota olisi voitu pitää kuolemanrikoksena.AO5 253.3

Jeesus kuunteli kärsivällisenä näitä ristiiriitaisia todistuksia. Ei hän lausunut sanaakaan puolustuksekseen. Viimein hänen syyt täjänsä sekaantuivat, hämmentyivät ja raivostuivat. Oikeudenkäynti ei edistynyt ollenkaan, ja näytti jo siltä, että heidän juonensa raukeaisivat tyhjiin. Kaifas oli epätoivoissaan. Yksi keino oli vielä jäljellä: Kristus täytyisi pakottaa tuomitsemaan itse itsensä. Ylimmäinen pappi nousi tuomioistuimeltaan kasvot kiukusta vääntyneinä. Hänen äänensä ja käytöksensä osoittivat selvästi, että jos hänellä olisi valta siihen, hän iskisi edessään olevan vangin maahan. Hän huudahti: »Etkö vastaa mitään siihen, mitä nämä todistavat sinua vastaan?»AO5 253.4

Jeesus oli vaiti. »Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut» (Jes. 53: 7).AO5 254.1