Toinen rukouskamppailu

Yliinhimillinen tuska valtasi jälleen Jumalan Pojan, ja heikkona ja uupuneena hän horjui entiselle taistelupaikalleen. Hänen kärsimyksensä olivat vielä suuremmat kuin ennen. Kun sieluntuska valtasi hänet, »hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan». Sypressit ja palmut olivat hänen kärsimystensä äänettömiä todistajia. Niiden lehdiltä tipahteli hänen päälleen raskaita kastepisaroita, ikään kuin luonto olisi itkenyt Luojansa tähden, joka yksin kamppaili pimeyden valtojen kanssa.AO5 240.1

Hetkistä aikaisemmin Jeesus oli vahvan setrin tavoin kestänyt sen vastustuksen myrskyn, joka hänen yllään raivosi. Lujatahtoiset ihmiset, joiden sydän oli täynnä pahuutta ja viekkautta, olivat turhaan yrittäneet hämmentää ja voittaa hänet. Hän esiintyi jumalallisessa voimassaan Jumalan Poikana. Nyt hän oli kuin raivoavan myrskyn taittama ja murtama ruoko. Hän oli voittajana lähestynyt työnsä päätöstä saavuttaen joka askelella voiton pimeyden valloista. Jo kirkastettuna hän oli väittänyt olevansa yhtä Jumalan kanssa. Hän oli varmalla äänellä veisannut ylistysvirren. Hän oli puhunut opetuslapsilleen rohkaisevia ja helliä sanoja. Nyt oli tullut pimeyden valtojen hetki. Nyt hänen äänensä kuului yön hiljaisuudessa, ei voitonvarmana vaan tuskantäyteisenä. Uneliaitten opetuslasten korviin kuuluivat Vapahtajan sanat: »Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi.»AO5 240.2