Samuelin jäähyväissanat

»Katso», hän sanoi, »minä olen kuullut teidän ääntänne kaikessa, mitä te olette minulta pyytäneet; minä olen asettanut kuninkaan teitä hallitsemaan. Ja nyt on teidän kuninkaanne käyvä teidän edellänne, kun minä olen tullut vanhaksi ja harmaaksi. — Mutta minä olen käynyt teidän edellänne nuoruudestani tähän päivään asti. Tässä minä olen; todistakaa minua vastaan Herran ja hänen voideltunsa edessä. Keneltä minä olen vienyt härän tai keneltä aasin? Kenelle minä olen tehnyt vääryyttä, kenelle väkivaltaa? Keneltä minä olen lahjuksia ottanut ummistaakseni silmäni hänen hyväksensä? Todistakaa, niin minä korvaan sen teille.»AO2 201.1

Kansa vastasi yhteen ääneen: »Et ole tehnyt meille vääryyttä etkä väkivaltaa, et myös ole keneltäkään mitään ottanut.»AO2 201.2

Samuel ei koettanut tässä vain puolustaa omaa vaellustaan. Hän oli aikaisemmin esittänyt sekä kuningasta että kansaa sitovat periaatteet ja halusi nyt vain tukea niitä oman elämänsä esimerkillä. Lapsuudestaan asti hän oli ollut mukana Jumalan työssä ja oli koko pitkän elämänsä aikana toiminut pelkästään Jumalan kunniaksi ja Israelin parhaaksi.AO2 201.3

Ennen kuin Israel saattoi lainkaan toivoa menestyvänsä, sen oli tehtävä parannus Jumalan edessä. Synnin tähden israelilaiset olivat menettäneet uskonsa Jumalaan ja käsityksensä siitä, että hän pystyi voimallaan ja viisaudel-laan hallitsemaan heidän valtakuntaansa. He eivät enää luottaneet siihen, että hän johtaisi oman asiansa voittoon. Ennen kuin he todella saisivat rauhan, heidät oli saatava huomaamaan ja tunnustamaan juuri se synti, johon he olivat langenneet. Vaatiessaan kuningasta he olivat suoraan sanoneet tarkoituksensa: »Kuningas jakakoon meille oikeutta ja johtakoon meitä ja käyköön sotiamme.» Samuel kertasi heille Israelin historiaa siitä päivästä lähtien, jolloin Jumala vapautti heidät Egyptistä. Herra, kuningasten Kuningas, oli johtanut heitä ja käynyt heidän sotiaan. Usein he olivat syntiensä takia joutuneet vihollistensa valtaan, mutta heti kun he kääntyivät pahoilta teiltään, Jumala armossaan herätti heille vapauttajan. Herra lähetti Gideonin ja Baarakin, »Jeftan ja Samuelin ja vapautti teidät ympärillä asuvain vihollistenne käsistä, niin että saitte asua turvassa». Mutta vaaran uhatessa he taas huusivat: »Kuningas hallitkoon meitä», vaikka, kuten profeetta sanoi, »Herra, teidän Jumalanne, on kuninkaanne.»AO2 201.4

»Astukaa nyt esiin», jatkoi Samuel puhettaan, »ja katsokaa tätä suurta tekoa, jonka Herra tekee teidän silmienne edessä. Nythän on nisunleikkuun aika; mutta minä huudan Herraa, että hän antaa ukkosenjylinän ja sateen, että ymmärtäisitte ja näkisitte, kuinka paha Herran silmissä on se, minkä olette tehneet anoessanne itsellenne kuningasta.»AO2 202.1

»Ja Samuel huusi Herraa, ja Herra antoi ukkosenjylinän ja sateen sinä päivänä.» Vehnänkorjuun aikana, touko-kesäkuussa, ei itämailla satanut lainkaan. Taivas oli pilvetön ja sää tyyntä ja leutoa. Tähän aikaan äkisti puhjennut ukkosmyrsky sai kaikki pelon valtaan. Nöyrästi kansa tunnusti nyt syntinsä - nimenomaan sen, johon he nyt äsken olivat langenneet: »Rukoile palvelijaisi puolesta Herraa, Jumalaasi, ettemme kuolisi; sillä me olemme tehneet kaikkien muiden syntiemme lisäksi senkin pahan, että anoimme itsellemme kuningasta.»AO2 202.2

Samuel ei jättänyt kansaa masennuksen tilaan, sillä se olisi estänyt saattamasta kansaa parannukseen. Saatana olisi saanut heidät pitämään Jumalaa ankarana ja anteeksiantamattomana, ja siten he olisivat joutuneet alttiiksi moninaisille kiusauksille. Jumala on armollinen ja anteeksiantavainen, ja hän haluaa aina olla suopea kansalleen, kunhan se vain tottelee hänen ääntään. »Älkää peljätkö», kuului Jumalan sanoma palvelijansa välityksellä. »Te olette tosin tehneet kaiken tämän pahan, mutta älkää kuitenkaan poiketko pois seuraamasta Herraa, vaan palvelkaa Herraa kaikesta sydämestänne. Älkää poiketko seuraamaan turhia jumalia, joista ei ole hyötyä eikä apua, sillä turhia ne ovat. Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaan sa.»AO2 202.3

Samuel ei sanonut mitään siitä, miten häntä oli loukattu, eikä nuhdellut Israelia, vaikka se suh tautui niin kiittämättömästi hänen elinkautiseen uskolliseen pal-velukseensa. Päinvastoin hän vakuutti yhä vieläkin harrastavansa kansan parasta: »Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin ru-koilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä. Peljätkää vain Herraa ja palvelkaa häntä uskollisesti kaikesta sydämestänne. Sillä katsokaa, kuinka suuria hän on teille tehnyt. Mutta jos te teette pahaa, niin hukutte, sekä te itse että teidän kuninkaanne.»AO2 202.4