Mooses lyö kallioon

Vähän ennen heprealaisten saapumista Kaadekseen tuo elävä virta lakkasi juoksemasta kummuttuaan niin monia vuosia heidän leiripaikkansa lähellä. Herran tarkoituksena oli jälleen koetella kansaansa. Hän halusi nähdä, luottaisivatko he hänen huolenpitoonsa vai olisivatko isiensä tavoin epäuskoisia.AO2 17.2

He näkivät jo Kanaanin kukkulat. Muutaman päivän marssin jälkeen he olisivat jo Luvatun maan rajoilla. He olivat vain vähän matkan päässä Edomista, joka kuului Eesaun jälkeläisille ja jonka halki heidän oli määrä edetä Kanaaniin. Mooses oli saanut Herralta ohjeen: »Kääntykää nyt pohjoista kohti. Ja käske kansaa sanoen: Te tulette kulkemaan Seirissä asuvien veljienne, Eesaun jälkeläisten, alueen kautta. He pelkäävät teitä. — Rahalla te ostakaa heiltä ruokaa syödäksenne; vesikin hankkikaa heiltä rahalla juodaksenne» (5 Moos. 2: 3-6). Näiden ohjeiden olisi pitänyt riittää selvittämään heille, miksi heidän entistä vesihuoltoaan ei enää jatkettu; he olivat nyt siirtymässä hyvin kastellun, hedelmällisen maan halki suoraan Kanaanin maahan. Herra oli luvannut, että he pääsisivät esteettä kulkemaan Edomin läpi ja saisivat ostaa koko joukolleen riittävästi ruokaa ja vettä. Heidän olisi pitänyt sen vuoksi iloita ihmeellisen vedensaantinsa päättymisestä, koska se merkitsi heidän erämaanvaelluksensa loppua. Mutta epäusko sokaisi heidät, niin etteivät he käsittäneet tätä. Ja niin he saivat aiheen epäilykseensä ja napinaansa juuri siitä, minkä olisi pitänyt todistaa heille Jumalan lupauksen täyttymyksestä. Kansa näytti menettäneen kaiken toivonsa siitä, että Jumala antaisi Kanaanin heidän haltuunsa, ja nyt he haikailivat vain erämaan siunauksia.AO2 17.3

Ennen kuin Jumala antaisi heidän päästä Kanaaniin, heidän täytyi osoittaa uskovansa hänen lupauksensa. Vedentulo lakkasi ennen heidän saapumistaan Edomiin. Tässä heillä oli tilaisuus het- ken aikaa vaeltaa uskossa eikä näkemisessä. Mutta jo ensimmäisessä koetuksessa ilmeni samaa levotonta, kiittämätöntä mieltä, jota heidän isänsä olivat osoittaneet. Tuskin he olivat kuulleet, miten joku leirissä huutaen pyysi vettä, kun he jo unohtivat käden, joka niin monta vuotta oli täyttänyt heidän tarpeensa. Ja sen sijaan, että he olisivat hakeneet apua Jumalalta, he napisivat häntä vastaan ja huusivat epätoivoissaan: »Jospa mekin olisimme hukkuneet silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä!» (4 Moos. 20: 1-13); he olisivat toisin sanoen halunneet olla niiden joukossa, jotka tuhottiin Koorahin kapinan yhteydessä.AO2 17.4

He purkivat nyt kaiken Moosekselle ja Aaronille: »Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan, kuollaksemme karjoinemme tänne? Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita, ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?»AO2 18.1

Mooses ja Aaron menivät pyhäkön ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Jälleen »näkyi Herran kirkkaus», ja Mooses sai ohjeen: »Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron, ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä, ja sinä saat vettä tulemaan heille kalliosta.»AO2 18.2

Veljekset astelivat kansan edellä kallion luo, Mooses Jumalan sauva kädessään. He olivat nyt jo iäkkäitä. Kauan he olivat sietäneet Israelin kapinoimista ja uppiniskaisuutta, mutta nyt lop pui vihdoin Mooseksenkin kärsivällisyys. »Kuulkaa nyt, te niskurit!» hän huusi. »Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?» Ja sen sijaan, että olisi puhunut kalliolle, kuten Jumala oli käskenyt häntä, hän »iski kalliota kahdesti sauvallansa».AO2 18.3