Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Alfa Ja Omega, vol. 2 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Retki amalekilaisia vastaan

    Kolmantena matkapäivänään Daavid pääsi kuudensadan miehensä kanssa Siklagiin, filistealaiseen kotiinsa. Mutta siellä he tapasivat kaiken hävitettynä. Amalekilaiset olivat käyttäneet hyväkseen Daavidin ja hänen väkensä poissaoloa ja käyneet kostamassa ne ryöstöretket, joita hän oli tehnyt heidän alueelleen. He olivat yllättäneet vartioimattoman kaupungin, ja ryöstettyään ja poltet- tuaan sen olivat poistuneet vieden vankeinaan kaikki naiset ja lapset ja saaden lisäksi paljon saalista.AO2 270.5

    Kauhun ja hämmästyksen mykistäminä Daavid ja hänen mie-hensä katselivat jonkin aikaa kaupunkinsa mustuneita ja savuavia raunioita. Mutta kun he lopulta tajusivat hirvittävän menetyksensä, niin nuo taistelujen karaisemat soturit »korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä».AO2 271.1

    Tämäkin oli Daavidille kuritukseksi siitä uskon puutteesta, joka oli saanut hänet asettumaan filistealaisten suojiin. Hän sai nyt todeta, kuinka paljon turvaa löytyi Jumalan ja hänen kansansa vihollisten parista. Daavidin mie-het pitivät häntä onnettomuuksiensa aiheuttajana. Hän oli ärsyttänyt amalekilaiset kostotoimiin hyökkäämällä heidän kimppuunsa, mutta oli silti pitänyt oloaan vihollistensa keskuudessa turvattuna ja jättänyt siksi kaupungin vaille suojaa. Suruissaan ja raivoissaan hänen sotilaansa olivat nyt valmiit epätoivoisiin tekoihin ja jopa uhkasivat kivittää johtajansa.AO2 271.2

    Daavid näytti nyt menettäneen kaiken inhimillisen tukensa. Häneltä oli pyyhkäisty pois kaikki, mitä hän piti rakkaana maan päällä. Saul oli karkottanut hänet maastaan, ja filistealaiset olivat ajaneet hänet ulos leiristään. Amalekilaiset olivat ryöstäneet hänen kaupunkinsa ja vieneet vankeinaan hänen vaimonsa ja lapsensa. Ja nyt hänen omat henkiystävänsä olivat yksissä tuumin nousseet häntä vastaan ja uhanneet jopa tappaa hänet. Mutta täs sä äärimmäisessä hädässäänkään Daavid ei jäänyt pohdiskelemaan tukalia olojaan, vaan kääntyi hartaasti anomaan apua Jumalalta. Hän »rohkaisi mielensä Herrassa» muistellessaan elämänsä monivaiheisia aikoja. Missäpä Herra olisi häntä koskaan hylännyt? Hänen sielunsa virvoittui, kun hän muisteli monia kokemuksiaan Jumalan suosiosta. Daavidin seuraajat vain pahensivat tukalaa tilannettaan tyytymättömyydellään ja kärsimättömyydellään. Mutta vaikka Daavidilla olikin muita enemmän syytä suruun, hän kesti kaiken masentumatta. »Sinä päivänä, jota minä pelkään, minä turvaan sinuun» (Ps. 56: 4), oli hänen sisäisenä johtoaatteenaan. Vaikkei hän ollutkaan selvillä siitä, miten pääsisi ahdingostaan, Jumala kyllä tiesi sen ja neuvoisi häntä selviytymään.AO2 271.3

    Käskettyään noutaa pappi Ebjatarin, Ahimelekin pojan, »Daavid kysyi Herralta: ‘Ajanko takaa tuota rosvojoukkoa? Saavutanko minä sen?’» Hän sai vastauksen: »Aja, sillä sinä saavutat sen ja pelastat pelastettavat» (1 Sam. 30: 8).AO2 271.4

    Tämä vastaus lauhdutti surun ja kiihtymyksen. Daavid lähti miehineen heti ajamaan takaa pakenevaa vihollistaan. Niin nopeaa oli heidän marssinsa, että kun he pääsivät Besorin purolle, joka laskee Välimereen lähellä Gassaa, oli kahdensadan miehen pakko uupuneina jäädä jälkeen. Mutta muiden neljänsadan kanssa Daavid rynnisti lannistumatta eteenpäin.AO2 271.5

    Edetessään he tapasivat kedolla egyptiläisen orjan, joka oli aivan kuoleman kielissä nälästä ja väsymyksestä. Hän virkosi kuitenkin saatuaan syödä ja juoda ja kertoi sitten, että hänen äskeiseen ryöstöretkeen osallistunut julma amalekilainen isäntänsä oli jättänyt hänet jälkeensä kuolemaan. Hän selosti tarkoin heidän retkensä ja ryöstelynsä ja lupasi opastaa Daavidin joukon heidän vihollistensa leiriin, kun Daavid oli ensin luvannut, ettei surmaisi häntä eikä luo-vuttaisi häntä takaisin isännälleen.AO2 271.6

    Saatuaan leirin näkyviinsä he huomasivat siellä vietettävän remuista voittojuhlaa. »Heitä oli hajallaan maassa kaikkialla syömässä, juomassa ja juhlimassa kaikella sillä suurella saaliilla, jonka olivat ottaneet filistealaisten maasta ja Juudan maasta.» Takaa-ajajat järjestäytyivät heti hyökkäykseen ja ryntäsivät kiivaasti saaliinsa kimppuun. Amalekilaiset yllättyivät täysin ja heidän leirinsä joutui sekasortoon. Taistelua jatkui koko sen yön ja seuraavan päivän, kunnes miltei koko vihollisjoukko oli tuhottu. Vain neljänsadan miehen onnistui paeta ratsain kameleilla. Herran lupaus täyttyi. »Daavid pelasti kaikki, mitä amalekilaiset olivat ottaneet; myös molemmat vaimonsa Daavid pelasti. Ei ketään puuttunut, ei pientä eikä suurta, ei kenenkään poikaa eikä kenenkään tytärtä eikä saalista tai muuta, mitä he olivat ottaneet itsellensä; kaiken Daavid toi takaisin.»AO2 272.1

    Retkillään amalekilaisten alueelle Daavid oli surmannut kaikki tapaamansa asukkaat. Ellei Jumala olisi hillinnyt amalekilaisia, he olisivat vuorostaan kostaneet surmaamalla Siklagin asukkaat. Mutta nyt he päättivät säästää vankejaan toivoen saavansa voittonsa loistokkaammaksi, kun veisivät mukanaan paljon vankeja, jotka he sitten aikoivat myydä orjiksi. Näin he tietämättään täyttivät Jumalan tarkoituksen, kun pitivät vankinsa hengissä ja vahingoittumattomina palautettaviksi heidän puolisoilleen ja isilleen.AO2 272.2

    Kaikki maiset vallat ovat Kaikkivaltiaan valvonnassa. Mahtavimmallekin valtiaalle ja julmimmallekin sortajalle hän sanoo: »Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et» (Job 38: 11). Jumala vastustaa voimallaan alati pahuuden valtoja. Hän toimii jatkuvasti ihmisten keskuudessa, ei heidän turmiokseen vaan varjellakseen ja auttaakseen heitä elämään oikein.AO2 272.3

    Iloissaan voittajat lähtivät kotimatkalleen. Päästyään taakse jääneiden tovereidensa luo muutamat itsekkäät ja pahankuriset miehet neljänsadan taistelussa olleen soturin joukosta alkoivat vaatia, ettei jälkeen jääneille annettaisi mitään saaliista. Taisteluista poissa olleina heidän pitäisi tyytyä siihen, että saivat vaimonsa ja lapsensa kotiin. Mutta Daavid ei suostunut tähän. »Älkää tehkö niin, veljeni», hän sanoi, »sen jälkeen, mitä Herra on meille suo-nut. - Sillä taisteluun menevällä ja kuormaston luo jäävällä on oleva yhtäläinen osuus; heidän on jaettava tasan.» Näin se asia ratkaistiin, ja myöhemmin tuli sään-nöksi Israelissa että kaikki, jotka kunniallisesti osallistuivat sotaretkeen, saivat yhtäläisen osan saaliista kuin varsinaiset rintamamiehetkin.AO2 272.4

    Saatuaan takaisin kaiken sen saaliin, joka oli ryöstetty Siklagista, Daavid ja hänen miehensä ottivat amalekilaisilta lisäksi paljon lampaita ja raavaskarjaa. Näitä kutsuttiin »Daavidin saaliiksi», ja siitä hän Siklagiin palattuaan lähetti lahjoja oman Juudan heimonsa vanhimmille. Tässä jakelussa hän muisti kaikkia niitä, jotka olivat auttaneet häntä ja hänen seuraajiaan niinä aikoina, jolloin hän oleskeli vuoristossa Saulia paossa. Takaa-ajettuna pakolaisena hän oli rohkaistunut heidän ystävällisyydestään ja myötätunnostaan ja palkitsi sen nyt kiitollisena.AO2 273.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents