»Herran ja Gideonin miekka»

Israelilaiset olivat asettuneet kukkulan harjanteelle, mistä he näkivät alhaalle laaksoon leiriytyneet maahan tunkeutuneiden joukot. »Midianilaisia, amalekilaisia ja kaikkia Idän miehiä oli asettunut tasangolle niin paljon kuin heinäsirkkoja; ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, niitä oli niin paljon kuin hiekkaa meren rannalla» (Tuom. 7: 12). Gideon vapisi ajatellessaan seuraavan päivän taistelua. Mutta yöllä Herra puhutteli häntä ja kehotti häntä laskeutu-maan palvelijansa Puuran kanssa midianilaisten leiriin saadakseen kuulla jotakin rohkaisevaa. Hän meni, ja odotettuaan kotvan ääneti pimeyden suojassa hän kuuli vihollissotilaan kertovan untaan toverilleen: »Katso, ohraleipäkakku tuli pyörien midianilaisten leiriin. Se tuli teltalle saakka, iski siihen niin, että se kaatui, ja käänsi sen ylösalaisin, ja teltta jäi kumoon.» Piilossa olleen kuulijan sydän todella sykähti, kun hän kuuli vihollistoverin vastauksen: »Se ei ole mikään muu kuin israelilaisen Gideonin, Jooaan pojan, miekka; Jumala antaa hänen käsiinsä Midianin ja koko leirin.» Gideon tajusi Jumalan puhuttelevan häntä noiden midianilaisten muukalaisten välityksellä. Hän palasi vähälukuisen joukkonsa luo ja sanoi: »Nouskaa, sillä Herra antaa midianilaisten leirin teidän käsiinne.»AO2 144.1

Jumala neuvoi Gideonille hyökkäyssuunnitelman, jota tämä kävi heti toteuttamaan. Kolmesataa miestä jaettiin kolmeen joukkueeseen. Jokainen mies sai pasuunan sekä saviruukkuun pistetyn soihdun. Sitten joukkueet sijoitettiin niin, että ne saattoivat lähestyä midianilaisten leiriä eri tahoilta. Katkaisten yön hiljaisuuden Gideon puhalsi merkin sotatorvellaan, ja nuo kolme joukkuetta puhalsivat pasuunoihinsa. Sen jälkeen he rikkoivat saviruukkunsa, vetivät esiin leimuavan soihtunsa ja syöksyivät vihollisen kimppuun samalla karjaisten karmean sotahuutonsa: »Herran ja Gideonin miekka!»AO2 144.2

Nukkuvat joukot heräsivät äkkiä. Joka puolelta näkyi tulisoihtujen leimuavia liekkejä. Ja joka suunnalta pauhasivat pasuunat ja kaikuivat hyökkääjien sotahuudot. Midianilaiset luulivat kauhukseen joutuneensa ylivoimaisen vihollisjoukon armoille ja säntäsivät pakoon. Sekasorron keskeltä kuului vain hätähuutoja, kun he luulivat tovereitaan vihollisiksi ja alkoivat tappaa toisiaan. Kun tieto israelilaisten voitosta levisi, tuhansia kotiin lähetettyjä miehiä palasi rintamalle ajamaan takaa pakenevia vihollisia. Midianilaiset pyrkivät Jordanille toivoen pääse-vänsä sen yli omalle alueelleen. Mutta Gideon lähetti sanan Efraimin heimolle ja kehotti sitä katkaisemaan vihollisen pakotien eteläisten kahlaamojen kohdalla. Gideonin omat kolmesataa miestä »olivat uuvuksissa takaa-ajamisesta» mutta ylittivät silti virran kohta niiden jälkeen, jotka olivat jo ehtineet joen toiselle puolelle. He saivat kiinni midianilaisten kuninkaat Sebahin ja Salmunnan ja heidän viisitoista tuhatta miestään. Joukot lyötiin hajalle ja kuninkaat otettiin vangeiksi ja surmattiin.AO2 144.3

Tämä huomattava tappio kaatoi maahan tunkeutuneiden joukoista peräti satakaksikymmentä tuhatta miestä. Se mursi midianilaisten vallan, niin etteivät he koskaan enää kyenneet sotimaan Israelia vastaan. Uutiset levittivät nopeasti kauas tietoa siitä, että Israelin Jumala oli jälleen taistellut kansansa puolesta. Millään sanoilla ei voida kuvailla sitä kauhua, jonka valtaan ympäristön kansat joutuivat kuullessaan, miten yksinkertaisin keinoin tuo rohkea ja sotaisa kansa oli voitettu.AO2 145.1

Johtaja, jonka Jumala valitsi kukistamaan midianilaiset, ei päässyt mihinkään huomattavaan asemaan Israelissa. Hän ei ollut hallitsija, ei pappi eikä leeviläinen. Hän piti itseään vähäisimpänä isänsä perheestä. Mutta Jumalan mielestä hän oli rohkea ja kunnollinen. Hän ei luottanut itseensä vaan oli valmis seuraamaan Herran johdatusta. Jumala ei aina valitse työhönsä kaikkein kyvykkäimpiä miehiä vaan sellaisia, joita hän voi parhaiten käyttää. »Kunnian edellä käy nöyryys» (Sanani. 15: 33). Herra voi toimia tehokkaimmin niiden välityksellä, jotka tuntevat syvimmin oman riittämättömyytensä ja jotka nojaavat häneen johtajanaan ja voiman lähteenään. Hän tekee heidät väkeviksi yhdistämällä heidän heikkoutensa omaan voimaansa ja viisaiksi liittämällä heidän tietämättömyytensä omaan viisauteensa.AO2 145.2

Jos Herran kansa olisi todella nöyrää, hän voisi tehdä paljon enemmän sen hyväksi. Mutta vain muutamille hän voi suoda tavallista enemmän vastuuta ja menestystä heidän tulematta itsevarmoiksi ja unohtamatta riippuvuuttaan Jumalasta. Siksi Herra valitessaan työntekijöitään sivuuttaa ne, joita maailma kunnioittaa suurina, kyvykkäinä ja loistavina. He ovat useinkin ylpeitä ja itsevarmoja. He pitävät itseään pätevinä toimimaan ilman Jumalan neuvojakin.AO2 145.3

Kun Joosuan joukot Jerikoa piirittäessään vain puhalsivat pasuunaan ja kun Gideonin vähäinen ryhmä teki samoin hyökätessään Midianin laumojen kimppuun, Jumala antoi voimallaan tehoa tähän yksinkertaiseen tekoon kukistaakseen vihollistensa vallan. Täydellisimmätkin ihmisten laatimat menetelmät osoittautuvat tehottomiksi vailla Jumalan voimaa ja viisautta, kun taas arveluttavimmatkin keinot onnistuvat, kun ne saadaan Jumalalta ja toteutetaan nöyrästi ja uskoen. Hengellisessä taistelussaan kristitty tarvitsee luottamusta Jumalaan ja kuuliaisuutta hänen tahdolleen yhtä kipeästi kuin Gideon ja Joosua sotiessaan kanaanilaisia vas-taan. Ilmaisemalla voimansa moneen kertaan Israelin avuksi Jumala halusi saada heidät uskomaan häneen ja luottavasti turvautumaan hänen apuunsa hädän hetkellä. Hän on nyt yhtä halukas tukemaan kansansa pyrkimyksiä ja aikaansaamaan suuria tuloksia heikkojen välikappaleillensa avulla. Koko taivas odottaa meidän anovan sieltä viisautta ja voimaa. Jumala »voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme» (Ef. 3: 20).AO2 145.4

Kun Gideon palasi vihollisen takaa-ajosta, hän sai heti vastaansa omien maanmiestensä moitteet ja syytökset. Kun Israelin miehet hänen kutsustaan lähtivät midianilaisia vastaan, jäi Efraimin heimo pois. He pitivät hanketta liian vaarallisena, ja kun Gideon ei lähettänyt heille mitään eri kutsua, he eivät sillä verukkeella katsoneet olevan syytä liittyä veljiensä joukkoon. Mutta kuultuaan Israelin suuresta voitosta efraimilaiset tulivat kateellisiksi, koska heillä ei ollut siihen osuutta. Midianilaisten lähdettyä pakoon Efraimin miehet olivat Gideonin pyynnöstä vallanneet kahlaamot ja siten katkaisseet paon. Näin saatiin lyödyksi suuri joukko vihollisia, heidän joukossaan myös kaksi ruhti-nasta, Ooreb ja Seeb. Näin efraimilaiset olivat osallistuneet taisteluun ja auttaneet veljiään pääsemään lopulliseen voittoon. Nyt he olivat kuitenkin kateellisia ja vihoissaan, aivan kuin Gideon olisi toiminut omin päinsä. He eivät havainneet Jumalan johtaneen kädellään Israelia voittoon eivätkä tunnustaneet hänen voimassaan ja armossaan vapauttaneen heitä. Tästä syystä Jumala ei myöskään voinut mitenkään erikoisesti käyttää heitä välikappaleinaan.AO2 146.1

Palattuaan voittoretkeltä saaliinsa kanssa he heti moittivat Gideonia: »Miksi teit meille sen, ettet kutsunut meitä, kun menit taistelemaan midianilaisia vastaan?»AO2 146.2

»Mitä minä sitten olen tehnyt teihin verraten», vastasi Gideon. »Eikö Efraimin jälkikorjuu ole parempi kuin Abieserin viininkorjuu? Teidän käsiinnehän Jumala antoi midianilaisten ruhtinaat Oorebin ja Seebin. Mitä minä olen voinut tehdä teihin verraten?»AO2 146.3

Kademieli olisi helposti voinut puhjeta riidaksi ja johtaa lopulta veritekoihin. Mutta Gideonin vaa timaton vastaus lauhdutti Efraimin miesten vihan, ja he palasivat rauhassa kotiinsa. Vaikka Gideon puolustikin periaatteitaan lujasti ja tinkimättä ja oli taistelussa oikea »sotaurho», hän osasi myös olla niin kohteliaan tahdikas, että semmoista harvoin tapaa.AO2 146.4

Kiitollisena siitä, että oli päässyt vapaaksi midianilaisten vallasta, Israelin kansa halusi tehdä Gi-deonin kuninkaakseen ja vahvistaa kruunun periytyväksi hänen jälkeläisilleen. Tämä ehdotus oli täysin vastoin teokratian periaatteita. Jumala oli Israelin kuningas, ja ihmisen asettaminen valtaistuimelle olisi merkinnyt sitä, että he hylkäsivät jumalallisen Valtiaansa. Gideon käsitti tämän tosiasian, ja hänen vastauksestaan ilmenee, miten vilpittömät ja jalot hänen vaikuttimensa olivat.AO2 146.5

»En minä hallitse teitä», hän sanoi, »eikä minun poikani ole hallitseva teitä; Herra on teitä hallitseva.»AO2 146.6