Saulin hylkäämisen syyt

Silloin kun Saul kutsuttiin kuninkaaksi, hänellä oli vaatimaton käsitys omista kyvyistään ja hän kuunteli mielellään opetusta. Häneltä puuttui tietoa ja kokemusta, ja hänellä oli vakavia luonteenvikoja. Mutta Herra antoi Pyhän Henkensä opastaa ja auttaa häntä ja soi hänelle mahdollisuuden kehittää Israelin kuninkaalta vaa-dittavia kykyjä. Jos hän olisi pysynyt nöyränä ja jumalallisen viisauden johdossa, hän olisi menestynyt korkeassa tehtävässään ja selviytynyt siinä kunnialla. Juma-lallisen armon vaikutuksesta jokainen hyvä ominaisuus olisi vahvistunut ja huonot taipumukset olisivat heikentyneet. Näin Herra soisi pääsevänsä tekemään kaikille, jotka jättäytyvät hänelle. Hän on kutsunut työhönsä eri tehtäviin monia mieleltään nöyriä ja opinhaluisia ja asettaa heidät sellaiseen asemaan, että he voisivat oppia häneltä. Hän ilmaisee heidän luonteenvikansa ja antaa kaikille hänen apuaan etsiville voimaa korjata virheensä.AO2 216.2

Mutta Saul korotti ylpeillen vain itseään ja häpäisi Jumalaa epäuskollaan ja tottelemattomuudellaan. Vaikka hän valtaistuimelle kutsuttuna olikin nöyrä ja vaatimaton, menestys teki hänet itsetietoiseksi. Jo hänen hallituskau-tensa ensimmäinen voitto herätti hänessä sen ylpeyden, joka oli hänen pahin vaaransa. Gileadin Jaabeksen vapautuksen yhteydessä hän oli osoittanut sellaista urheutta ja sotataitoa, että se sai koko kansan innokkaasti ylistämään kuningastaan ja unohtamaan, että Jumala oli käyttänyt häntä vain välikappaleenaan. Ja vaikka Saul aluksi antoikin kun-nian Jumalalle, hän myöhemmin otti sen taas itselleen. Hän ei enää tuntenut olevansa riippuvainen Jumalasta, ja niin hän sisäisesti luopui Herrasta. Ja tämä johti lopulta siihen, että hän yltiöpäisesti häpäisi häntä Gilgalissa. Sama sokea itsetietoisuus sai hänet suhtautumaan torjuvasti Samuelin nuhteeseen. Saul tunnusti, että Samuel oli Jumalan lähettämä, ja siksi hänen olisi pitänyt ottaa varteen hänen nuhtelunsa, vaikkei olisi itse käsittänytkään tehneensä syntiä. Jos hän olisi ollut halukas huomaamaan ja tunnusta-maan virheensä, tämä katkera kokemus olisi varjellut häntä vastaisuudessa.AO2 216.3

Jos Herra olisi silloin kokonaan erottautunut Saulista, hän ei olisi enää puhunut hänelle profeettansa välityksellä eikä antanut hänelle tiettyä tehtävää, jolla hän saattoi korjata aikaisemmat virheensä. Kun joku Jumalan lapseksi tunnustautuva lakkaa täyttämästä hänen tahtoaan ja saa vai-kutuksellaan toisetkin suhtautumaan hänen käskyihinsä leväperäisesti ja halveksivasti, hän voi vielä muuttaa tappionsa voitoksi, jos vain todella murtunein mielin kuuntelee nuhtelua ja palaa nöyränä ja uskovana Jumalan tykö. Tappion nöyryytys koituu usein siunaukseksi auttamalla meitä huomaamaan, ettemme voi täyttää Jumalan tahtoa ilman hänen apuaan.AO2 217.1

Kun Saul torjui saamansa Jumalan Pyhän Hengen lähettämän nuhtelun ja katsoi itsepintaisesti vain olevansa oikeassa, hän hylkäsi samalla sen ainoan keinon, jolla Jumala saattoi vapauttaa hänet itsekkyyden vallasta. Hän oli ehdoin tahdoin erottautunut Jumalasta eikä voinut saada tältä apua tai opastusta ennen kuin palaisi hänen luokseen tunnustaen syntinsä.AO2 217.2

Gilgalissa Saul oli näyttänyt hyvin hartaalta uhratessaan Jumalalle Israelin sotajoukkojen nähden. Mutta hänen hurskautensa ei ollut aitoa. Vastoin Jumalan käskyä suoritetut uhritoimitukset vain heikensivät Saulin asemaa vieroittamalla hänet siitä avusta, jota Jumala niin mielellään olisi antanut hänelle.AO2 217.3

Sotaretkellään Amalekia vastaan Saul luuli tehneensä kaiken, mitä Herra oli käskenyt, mutta Herra ei tyytynyt osittaiseen kuuliaisuuteen eikä suvainnut laiminlyöntejä, vaikka vaikuttimet näyttivät hyvinkin uskottavilta. Jumala ei salli kenenkään poiketa vaatimuksistaan. Herra oli sanonut Israelille: »Älkää tehkö — jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. — Noudata ja tottele kaikkia näitä sanoja, jotka minä sinulle annan» (5 Moos. 12: 8, 28). Päättäessämme joistakin toimenpiteistä meidän ei pitäisi kysyä, aiheutuuko meille niistä joitakin ikävyyksiä, vaan ovatko ne Jumalan tahdon mukaisia. »Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie» (Sanani. 14:12).AO2 217.4

»Kuuliaisuus on parempi kuin uhri.» Jumala ei pitänyt uhritoimituksia sinänsä minkään arvoisina. Niillä uhraaja ilmaisi katuvansa syntejään, uskovansa Kristukseen ja sitoutuvansa vastaisuudessa noudattamaan Jumalan lakia. Mutta vailla katumusta, uskoa ja sydämen kuuliaisuutta uhrit olivat arvottomia. Kun Saul vastoin Jumalan käskyä halusi uhrata sellaista, minkä Jumala oli määrännyt hävitettäväksi, hän ilmaisi avoimesti väheksyvänsä arvovaltaa. Uhripalvelus olisi merkinnyt taivaan häpäisyä. Mutta vaikka Saulin synti ja sen seu-raukset ovat kaikkien nähtävissä, miten monet tekevätkään samoin. Kieltäytymällä uskomasta ja noudattamasta eräitä Herran vaatimuksia he itsepintaisesti uhraavat Jumalalle muotokristillisyyttään. Sellainen palvelus on täysin vailla Jumalan Henkeä. Vaikka ihmiset suorittaisivat miten innokkaasti tahansa uskonnollisia muotomenojaan, Herra ei voi hyväksyä heitä, jos he jatkuvasti rikkovat tahallaan yhtäkin hänen käskyään.AO2 217.5

»Tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta.» Kapina on alkuisin saatanasta, ja kaikki tottelemattomuus Jumalaa kohtaan johtuu suorastaan saatanallisesta vaikutuksesta. Ne jotka asettuvat vastustamaan Jumalan hallitusta, ovat liittoutuneet pääluopion kanssa, ja kaikella voimallaan ja oveluudellaan hän pyrkii valtaamaan mielen ja antamaan vääriä käsityksiä. Hän vääristää kaiken. Ensimmäisten vanhempiemme tavoin hänen lumouksensa valtaan joutuneet näkevät rikkomuksestaan olevan vain hyötyä.AO2 218.1

Saatanan pettävän voiman paras todiste on se, että se eksyttää hänen johtoonsa alistuneet luulemaan olevansa Jumalan palveluksessa. Kun Koorah, Daatan ja Abiram kapinoivat Mooseksen johtoa vastaan, he luulivat vastustavansa vain inhimillistä johtajaa, joka oli heidän kaltaisensa, ja uskoivat siten tosiaan tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta hylkäämällä Jumalan valitseman vä-likappaleen he hylkäsivät Kristuksen ja loukkasivat Jumalan Henkeä. Samoin juutalaiset kirjanoppineet ja vanhimmat Kris-tuksen aikana tunnustivat innokkaasti puolustavansa Jumalan kunniaa mutta silti ristiinnaulitsivat hänen Poikansa. Tämä sama mieli on yhä vieläkin niillä, jotka toimivat oman tahtonsa mukaisesti vastoin Jumalan tahtoa.AO2 218.2

Saulilla oli ollut runsaasti todisteita Samuelin jumalallisesta innoituksesta. Se, että hän uskalsi vastustaa profeetan välityksellä saamaansa Jumalan käskyä, oli järjen ja terveen arvostelukyvyn vastaista. Hänen kohtalokkaan yl-tiöpäisyytensä täytyi olla saatanallisen taikuuden vaikutusta. Saul oli hyvin innokkaasti poistanut epäjumalanpalveluksen ja noituuden maastaan. Mutta rikkoes-saan jumalallista käskyä hän oli toiminut samoista Jumalaa vastustavista vaikuttimista ja saanut mieleensä yhtä saatanallisia herätteitä kuin nekin, jotka harjoittavat taikuutta. Ja kun häntä nuhdeltiin, hänen kapinamielensä yltyi vielä uppiniskaisemmaksi. Sen pahemmin hän ei olisi voinut loukata Jumalan Henkeä, vaikka olisi julkisesti liittynyt epäjumalanpalvelijoihin.AO2 218.3

On vaarallista väheksyä Jumalan sanan tai hänen Henkensä nuhteita ja varoituksia. Saulin tavoin monet taipuvat niin usein kiusauksiin, etteivät lopulta enää pysty tajuamaan synnin todellista luonnetta. Heillä on mielestään ollut vain hyvä tarkoitus, eivätkä he katso tehneensä mitään väärää, vaikka poikkeavatkin Herran käskyistä. Näin he pilkkaavat armon Henkeä ja saavat jäädä valitsemiinsa eksytyksiin.AO2 218.4

Valitessaan Saulin Jumala antoi Israelille heidän mielensä mukaisen kuninkaan, josta Samuel sanoikin silloin kun Saulin kuninkuus vahvistettiin Gilgalissa: »Tässä on nyt kuningas, jonka te valitsitte ja jota anoitte» (1 Sam. 12: 13). Olemukseltaan miellyttävänä ja jalomuotoisena sekä ryh-diltään ylväänä hän oli heidän odotustensa mukaisesti näöltään kuninkaallisen arvokas. He pitivät hänen henkilökohtaista urhoollisuuttaan ja joukkojen johtamiskykyään sellaisina ominaisuuksina, jotka parhaiten herät-täisivät muiden kansojen arvonantoa. He eivät niinkään paljon huolehtineet siitä, että heidän kuninkaallaan olisi niitä jaloja ominaisuuksia, jotka yksin auttaisivat häntä hallitsemaan oikeamielisesti ja tasapuolisesti. He eivät anoneet sellaista, joka luonteeltaan todella jalona rakastaisi ja pelkäisi Jumalaa. He eivät kysyneet Jumalalta, mitä ominaisuuksia hallitsijalla piti olla, jotta he voisivat säilyttää erikoisen ja pyhän luonteensa hänen valittuna kansanaan. He eivät kyselleet Jumalan tahtoa vaan halusivat toimia oman mielensä mukaan. Siksi Jumala antoi heille sellaisen kuninkaan, jota he toivoivat - joka oli luonteeltaan heidän kaltaisensa. He eivät olleet alistuneet Jumalan tahtoon, eikä jumalallinen armo liioin saanut heidän kuningastaan alistetuksi johdettavakseen. Tämän kuninkaan alamaisina he joutuisivat kokemaan sellaista, mikä pakottaisi heidät huomaamaan erehdyksensä ja saisi heidät palaamaan Jumalan ala-maisuuteen.AO2 219.1

Annettuaan Saulille kuninkuuden vastuun Herra ei kuitenkaan jättänyt häntä oman onnensa nojaan. Hän salli Pyhän Henkensä vaikuttaa Saulissa ja ilmaista hänelle, että hän heikkona tarvitsi jumalallista armoa. Jos Saul olisi turvannut Jumalaan, Jumala olisi ollut hänen kanssaan. Niin kauan kuin hänen tahtonsa oli Jumalan tahdon valvonnassa ja niin kauan kuin hän taipui hänen Henkensä kasvatettavaksi, Jumala soi hänen hankkeidensa menestyä. Mutta kun Saul alkoi toimia välittämättä Jumalan tahdosta, Herra ei enää voinut opastaa häntä vaan joutui syrjäyttämään hänet. Sitten hän kutsui kuninkaaksi »mielensä mukaisen miehen» (1 Sam. 13: 14) - ei luonteeltaan virheetöntä vaan sellaisen, joka ei luottaisi itseensä vaan turvaisi Jumalaan ja hänen Henkensä johdatukseen ja joka syntiin langettuaan alistuisi Herran nuhteeseen ja ojennukseen.AO2 219.2