Daavid suree Saulia

Oli kolmas päivä siitä, kun Daavid sotureineen palasi Siklagiin. Ryhdyttyään kunnostamaan ryöstettyjä kotejaan he kuuntelivat huolestuneina kuulumisia taisteluista, joita he tiesivät vielä käytävän Israelin ja filistealaisten välillä. Silloin kaupunkiin saapui yhtäkkiä mies, »vaatteet reväistynä ja multaa päänsä päällä». Hänet vietiin heti Daavidin luo, ja hänen edessään mies osoitti maahan ku-martumalla tunnustavansa hänet mahtavaksi ruhtinaaksi, jonka suosiota hän toivoi. Daavid kysyi innokkaasti, miten taistelussa oli käynyt. Rintamalta paennut sotilas kertoi Saulin tappiosta ja kuolemasta sekä Joonatanin kaatumisesta. Mutta hän ei tyytynyt esittämään vain yksinkertaisia to-siasioita. Ilmeisesti otaksuen, että Daavid varmaan vihaisi säälimä-töntä vainoojaansa, mies toivoi pääsevänsä parempiin kirjoihin esiintymällä kuninkaan surmaajana. Ja niin hän kehui tavanneensa taistelussa Israelin kuninkaan haavoittuneena ja vihollistensa kovin ahdistamana sekä sitten surmanneensa tämän muka kuninkaan omasta pyynnöstä. Kuninkaan kruunun ja rannerenkaat hän oli tuonut Daavidille. Nyt hän odotti luottavaisena, että nämä uutiset otettaisiin vastaan ilomielin ja että hän saisi omasta suorituksestaan hyvän palkkion.AO2 273.2

Mutta »Daavid tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne; samoin tekivät kaikki miehet, jotka olivat hänen kanssansa. Ja he pitivät valittajaisia ja itkivät ja paastosivat iltaan asti Saulin ja hänen poikansa Joonatanin tähden ja Herran kansan tähden ja Israelin heimon tähden, koska he olivat kaatuneet miekkaan.»AO2 273.3

Näiden ikävien uutisten aiheuttamasta järkytyksestä selvittyään Daavid saattoi jälleen ajatella miestä ja rikosta, jonka tämä väitti tehneensä. »Mistä sinä olet», hän kysyi nuorelta mieheltä, ja tämä vastasi: “‘Minä olen täällä muukalaisena elävän amalekilaisen miehen poika.’ Daavid sanoi hänelle: ‘Kuinka et pelännyt ojentaa kättäsi tuhotaksesi Herran voidellun?’» Kahdesti Saul oli ollut Daavidin vallassa, mutta kun häntä oli yllytetty surmaamaan hänet, hän oli kieltäytynyt kohottamasta kättään häntä vastaan, joka Jumalan käskystä oli pyhitetty hallitsemaan Israelia. Mutta tämä amalekilainen julkesi kehua tappaneensa Israelin kuninkaan. Hän oli sanonut syyllistyneensä kuolemanrikokseen, ja siitä määrättiin heti rangaistus. Daavid sanoi: »Sinun veresi tulkoon oman pääsi päälle, sillä oma suusi on todistanut sinua vastaan, kun sanoit: ‘Minä olen surmannut Herran voidellun.’»AO2 273.4

Daavid suri Saulin kuolemaa vilpittömästi ja syvästi ilmaisten jalon luonteensa ylevämielisyyden. Hän ei iloinnut vihamiehensä kukistumisesta. Se vastus, joka oli estänyt häntä pääsemästä Israelin valtaistuimelle, oli nyt poissa, mutta hän ei ilahtunut siitä. Kuolema sai hänet unohtamaan Saulin epäluulot ja julmuuden, ja nyt hän muisti hänen elämästään vain sen, mikä oli jaloa ja kuninkaallista. Hän yhdisti mielessään Saulin Joonataniin, jonka ystävyys oli ollut niin uskollista ja epäitsekästä.AO2 275.1

Laulusta, jolla Daavid ilmaisi sydämensä tunteet, tuli todellinen aarre hänen kansalleen ja kaikkien tulevien aikojen Jumalan kansalle:AO2 275.2

»Sinun kaunistuksesi, Israel,
on surmattuna kukkuloillasi.
Kuinka ovatkaan
sankarit kaatuneet!
Älkää ilmoittako sitä Gatissa,
älkää julistako voitonsanomaa
Askelonin kaduilla,
etteivät filistealaisten tyttäret
iloitsisi,
etteivät ympärileikkaamatto
mani tyttäret riemuitsisi.
Te Gilboan vuoret,
älköön teille kastetta tulko,
älköön sadetta, älköön peltoja,
joista anteja uhrataan.
Sillä siellä on poisviskattuna
sankarien kilpi,
Saulin kilpi,
öljyllä voitelematonna. - -
Saul ja Joonatan,
rakkaat ja armaat,
olivat elämässä ja kuolemassa
erottamattomat,
olivat nopeammat kuin kotkat,
leijonia väkevämmät.
Te Israelin tyttäret,
itkekää Saulia,
häntä, joka puetti teidät
purppuraan ja koristeihin,
joka kiinnitti pukuunne
kultahelyjä.
Kuinka ovat sankarit
taistelussa kaatuneet!
Joonatan on surmattuna
kukkuloillasi.
Minä suren sinua,
veljeni Joonatan;
sinä olit minulle ylen rakas.
Rakkautesi oli minulle
ihmeellisempi
kuin naisen rakkaus.
Kuinka ovatkaan
sankarit kaatuneet,
kuinka ovat hukkuneet
taisteluaseet!» 2 Sam. 1: 19-27.AO2 275.3