Kristus elävän veden lähde
Lyöty kallio kuvasi Kristusta, ja tähän vertauskuvaan liittyy erittäin arvokkaita hengellisiä opetuksia. Samoin kuin elämää antavat vedet virtasivat lyödystä kalliosta, niin Kristuksestakin, joka »Jumalan lyömänä» oli »haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden», vuotaa kadotetulle ihmissuvulle pelastuksen virta. Samoin kuin kalliota lyötiin vain kerran, oli »Kristuskin kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit» (Hebr. 9: 28). Vapahtajaamme ei uhrattaisi toista kertaa, eikä niiden, jotka kaipaavat hänen armonsa siunauksia, tarvitse muuta kuin pyytää Jee-suksen nimessä ja esittää sydämensä kaipaus katuvassa rukouksessa. Sellainen rukous muistuttaa Herraa Sebaotia Jeesuksen haavoista, ja silloin kumpuaa jälleen esille elämää antava veri, josta Israelille vuotanut elävä vesi oli vertauskuva.AO2 15.3
Israelilaiset juhlivat Kanaaniin asetuttuaan suurella riemulla muistoa siitä, miten vettä oli virrannut erämaan kalliosta. Kristuksen aikana tämän muistojuhlan menot olivat kehittyneet hyvin vaikuttaviksi. Sitä vietettiin lehtimajanjuhlan yhteydessä, jolloin Jerusalemissa oli koolla väkeä kaikkialta maasta. Juhlan jokaisena seitsemänä päivänä papit menivät ulos soittajien ja leeviläisten laulajien kanssa ammentamaan vettä kultaiseen astiaan Siiloan lähteestä. Jumalanpalvelukseen tulleet seurasivat heitä sankkana joukkona. Jotka vain pääsivät lähelle virtaavaa puroa, joivat siitä, ja yhdessä kaiutettiin riemuvirttä: »Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä» (Jes. 12: 3). Sitten papit kantoivat ammentamansa veden temppeliin torvien kaikuessa ja laulajien veisatessa juhlavirttä: »Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem» (Ps. 122: 2). Ylistyslaulujen raikuessa vesi kaadettiin polttouhrialttarille, ja kansa yhtyi riemulauluun, jota syvä-ääniset torvet ja muu soitanto säestivät.AO2 15.4
Vapahtaja käytti tätä vertauskuvallista palvelusta suunnatakseen sen avulla kuulijansa ajatukset niihin siunauksiin, joita hän oli tullut jakamaan heille. »Juhlan viimeisenä, suurena päivänä» hänen äänensä kuultiin kaikuvan yli temppelin pihojen: »Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elämän veden virrat.» Tästä Johannes mainitsee: »Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen» (Joh. 7: 37-39). Auringon kuivaksi paahtamasta maasta esiin kumpuava virkistävä vesi, joka saa erämaan kukoistamaan ja palauttaa nääntyneen elämään, kuvaa sitä jumalallista armoa, jota Kristus yksin voi antaa ja joka elävän veden tavoin puhdistaa, virkistää ja virvoittaa sielun. Sillä, jossa Kristus pysyy, on sisällään ehtymätön armon ja voiman lähde. Jeesus ilahduttaa kaikkien niiden elämän, jotka todella etsivät häntä, ja kirkastaa heidän polkunsa. Hänen elämänsä sydämeen vastaanotettuna kumpuaa hyvinä tekoina iankaikkiseen elämään. Eikä se siunaa vain sitä sielua, josta se kumpuaa, vaan elävä virta vuotaa vanhurskauden sanoina ja tekoina virvoittamaan janoavia hänen ympärillään.AO2 16.1
Kristus oli käyttänyt samaa kuvausta keskustellessaan samarialaisen naisen kanssa Jaakobin kaivolla: »Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään» (Joh. 4: 14). Kristus yhdistää tässä kaksi vertauskuvaa. Hän on sekä kallio että elävä vesi.AO2 16.2
Näitä kauniita kuvallisia ilmauksia tavataan kaikkialta Raa matusta. Jo vuosisatoja ennen Kristuksen tuloa Mooses puhuu hänestä Israelin pelastuksen kalliona (5 Moos. 32: 15). Psalmista käytti hänestä lauluissaan sanontoja »minun kallioni ja lunastajani», »minun väkevyyteni kallio», kallio, »joka on minulle liian korkea», »kallio, jolla saan asua», »minun sydämeni kallio» ja »minun suojakallioni» (Ps. 19: 15; 62: 8; 61: 3; 71: 3; 73: 26; 94: 22). Salomo puhuu virtaavasta purosta ja viisauden lähteestä (Sanani. 18: 4), Jeremia elävän veden lähtees- tä (Jer. 2: 13) ja Sakarja avoimesta lähteestä syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak. 13: 1).AO2 16.3
Jesaja julistaa Herran olevan »iankaikkinen kallio» ja »korkean kallion varjo nääntyvässä maassa» (Jes. 26: 4; 32: 2. Vrt. 25: 4). Ja hän toistaa Herran kalliin lupauksen, joka tuo niin elävästi mieleen Israelia virvoittaneen elävän virran: »Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.»»Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle», »sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.» Ja Herra kutsuu: »Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tul-kaa veden ääreen» (Jes. 41: 17; 44: 3; 35: 6; 55:1). Tämän kutsun kaiku kiirii Pyhän Sanan loppusivuille saakka. Elämän veden virta juoksee »kirkkaana kuin kristalli — Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta», ja halki aikojen kaikuu armokutsu: »Joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi» (Ilm. 22: 1, 17).AO2 17.1