Saulin ylpeys

Saadakseen edullisesta tilanteesta nyt kaiken sen tarjoaman hyödyn kuningas kielsi harkitsemattomasti sotilaitaan nauttimasta mitään ruokaa koko sinä päivänä ja höysti vielä käskyään juhlallisella kirouksella: »Kirottu olkoon se mies, joka syö mitään ennen iltaa ja ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni.» Voitto oli jo saatu Saulin tietämättä ja osallistumatta taisteluun, mutta hän toivoi nyt saavansa mainetta voitetun vihollisen täydellisestä tuhoamisesta. Syömisen kieltäminen johtui hänen itsekkäästä kunnianhimos-taan ja osoitti kuninkaan vähät välittävän kansansa tarpeista silloin, kun hänen oman maineensa lisääminen oli kyseessä. Vahvistaessaan kieltonsa juhlallisella valalla Saul ilmaisi olevansa sekä ajattelematon että rienaava. Kirouksen sanamuotokin osoitti Saulin ajavan innokkaasti omaa asiaansa eikä toimivan Jumalan kunniaksi. Ei hän kieltänyt kaik kia syömästä »ennen kuin Herra on kostanut vihollisilleen», vaan »ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni».AO2 208.1

Tämän kiellon vaikutuksesta kansa rikkoi Jumalan käskyn Kaiken päivää taisteltuaan kaikki olivat nälän uuvuttamia, ja heti kun kiellon määräaika meni um peen, he teurastivat saaliiksi ottamiaan eläimiä ja söivät lihan verinensä, vaikka laki kielsi heitä syömästä verta.AO2 208.2

Taistelun tuoksinassa Joonatan jäi tietämättömäksi kuninkaan kiellosta ja tuli rikkoneeksi sitä tahattomasti syömällä hiukan hunajaa kulkiessaan metsikön läpi. Illalla Saul sai kuulla tästä. Hän oli julistanut, että hänen käskynsä rikkominen rangaistaisiin kuolemalla, ja vaikkei Joonatan ollut tahallaan toiminut vastoin käskyä ja vaikka Jumala oli ihmeellisesti varjellut hänen henkeään ja käyt-tänyt häntä vapauttamaan kansansa, kuningas julisti, että tuomio oli pantava täytäntöön. Jättämällä poikansa henkiin Saul olisi tunnustanut itse tehneensä sen synnin, että oli lausunut harkitsemattoman valan, mutta se olisi loukannut hänen ylpeyttään. Ja niin hän julisti kauhean tuomionsa: »Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta: sinun on kuolemalla kuoltava, Joonatan.»AO2 208.3

Saul ei voinut vaatia itselleen kunniaa voitosta mutta toivoi nyt saavansa mainetta siitä, että niin innokkaasti piti pyhänä oman va- lansa. Vaikka joutuisi uhraamaan poikansa, hän halusi tähdentää alamaisilleen kuninkaallisen arvovallan säilyttämisen tärkeyttä. Vain vähän aikaisemmin Saul oli Gilgalissa esiintynyt yltiöpäisesti pappina vastoin Jumalan käskyä, ja Samuelin nuhdellessa hän oli itsepintaisesti puolustellut tekoaan. Mutta nyt kun hänen omaa käskyään oli rikottu - vaikka käsky oli kohtuuton ja sitä oli loukattu tietämättömyydestä - kuningas ja isä tuomitsi oman poikansa kuolemaan.AO2 208.4

Kansa kieltäytyi kuitenkin panemasta tuomiota täytäntöön. Kuninkaan vihaa uhmaten he sa-noivat: »Onko Joonatanin kuoltava, hänen, joka on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Pois se! Niin totta kuin Herra elää: ei saa hiuskarvaakaan pudota maahan hänen päästänsä; sillä Jumalan avulla hän on sen tänä päivänä tehnyt.» Ylpeä yksinvaltias ei uskaltanut uhmata tätä yksimielistä päätöstä, ja niin Joonatan sai jäädä henkiin.AO2 209.1

Saulille selvisi pakostakin, että sekä kansa että Herra pitivät enemmän hänen pojastaan kuin hänestä. Joonatanin vapauttaminen merkitsi Saulille ankaraa nuhdetta hänen ajattelemattomuudestaan. Hän vaistosi etu-käteen, että hänen kirouksensa kohtaisivat häntä itseään. Hän ei enää jatkanut sodankäyntiään filistealaisia vastaan, vaan palasi kotiinsa pahantuulisena ja tyytymättömänä.AO2 209.2

Ne jotka kaikkein pontevimmin puolustelevat syntejään, tuomitsevat usein kaikkein ankarimmin toisia. Monet hylkäävät Saulin tavoin neuvot ja väheksyvät nuhteita ja joutuvat näin Jumalan epäsuosioon. Vaikka heille selviää sekin, ettei Herra ole heidän kanssaan, he eivät katso itse aiheuttaneensa vaikeuksiaan. He ovat mieleltään ylpeitä ja kehuskelevia, vaikka toisaalta tuomitsevat julmasti ja moittivat ankarasti toisia, jotka ovat heitä parempia. Asettuessaan näin toisten tuomareiksi heidän olisi hyvä mietiskellä Kristuksen sanoja: »Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan» (Matt. 7:2).AO2 210.1

Usein ne, jotka pyrkivät korottamaan itseään, joutuvat tilanteisiin, joissa ilmenee heidän todellinen luonteensa. Näin kävi Saulinkin. Omalla menettelyllään hän selvitti kansalle, että kuninkaallinen kunnia ja arvovalta merkitsivät hänelle enemmän kuin oikeus, armo tai hyväntahtoisuus. Näin kansa huomasi erehtyneensä hylätessään Jumalalta saamansa hallinnon. Hurskaan profeetan, joka rukouksillaan tuotti heille taivaan siunauksia, he olivat vaihtaneet kuninkaaseen, joka sokeassa kiihkossaan oli rukoillut heille kirousta.AO2 210.2

Elleivät Israelin miehet olisi puuttuneet asiaan pelastaakseen Joonatanin hengen, tämä heidän vapauttajansa olisi saanut surmansa kuninkaan käskystä. Miten ikäviin väärinkäytöksiin tuon kansan täytyikään myöhemmin ajautua Saulin opastamana! Miten katkeraa olikaan todeta, että he itse olivat asettaneet hänet valtaistuimelle! Herra sietää kauan ihmisten uppiniskaisuutta ja suo kaikille tilaisuuden havaita ja hylätä syntinsä. Mutta vaikka hän näyttää antavan menestystä niille, jotka eivät välitä hänen tahdostaan vaan väheksyvät hänen varoituksiaan, hän kyllä omana aikanaan on varmasti ilmaiseva heidän mielettömyytensä.AO2 210.3