Salomo varoittaa toisia

Todella katuva ei unohda menneitä syntejään eikä suhtaudu heti rauhan saatuaan välinpitämättömästi tekemiinsä erehdyksiin. Hän ajattelee niitä, joita hän on menettelyllään johtanut pahuuteen, ja koettaa kaikin mahdollisin keinoin palauttaa heidät oikealle polulle. Mitä selvempään valoon hän itse on päässyt, sitä voimakkaammin hän haluaa auttaa toisiakin oikealle tielle. Ei hän kaunistele syntistä vaellustaan eikä vähättele vääryyksiään, vaan pystyttää vaaranmerkin varoittamaan toisia.AO2 372.1

Salomo myönsi, että »ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä» (Saarn. 9: 3). Edelleen hän lausui: »Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa, koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät, mutta että jumalattomille ei käy hyvin eikä hän saa jatkaa päiviään pitkiksi kuin varjo, sentähden ettei hän pelkää Jumalaa» (Saarn. 8:11-13).AO2 372.2

Hengen innoittamana kuningas kertoi jälkipolville hukkaan elettyjen vuosiensa vaiheet ja niihin liittyvät varoittavat opetukset. Näin ei hänen elämäntyönsä mennyt täysin hukkaan, vaikka hänen kansansa joutuikin korjaamaan hänen kylvönsä kantaman pahuuden sadon. Sävyisästi ja nöyrästi Salomo myöhempinä vuosinaan »opetti kansalle tietoa, punnitsi, harkitsi ja sommitteli sananlaskuja paljon». Hän »koki löytää kelvollisia sanoja, oikeassa mielessä kirjoitettuja, totuuden sanoja. Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia. Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari» (Saarn. 12: 9-12).AO2 372.3

»Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä», hän kirjoitti. »Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa» (Saarn. 12: 13, 14).AO2 372.4

Salomon myöhemmistä kirjoituksista ilmenee, että sitä mukaa kuin hän yhä paremmin tajusi oman elämänmenonsa jumalattomuuden, hän keskittyi yhä enemmän varoittamaan nuorisoa lankeamasta niihin erehdyksiin, jotka olivat saaneet hänet tyystin hukkaamaan taivaan parhaat lahjat. Murheisena ja häpeissään hän tunnusti, että miehuutensa kukoistuksessa, jolloin hänen olisi pitänyt pitää Jumalaa lohtunaan, tukenaan ja elämänsä ylläpitäjänä, hän hylkäsi taivaan valon ja viisauden ja asetti epäjumalain palvonnan Herran palveluksen tilalle. Ja nyt kun hän oli joutunut kokemaan sellaisen elämän mie-lettömyyden, hänen harras halunsa oli varjella toisia niiltä katkerilta kokemuksilta, joita hänellä oli ollut.AO2 372.5

Liikuttavan hellästi hän kirjoitti niistä etuoikeuksista ja velvollisuuksista, joita nuorilla on heidän palvellessaan Jumalaa:AO2 373.1

»Suloinen on valo, ja silmille tekee hyvää nähdä aurinkoa. Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Kaikki, mikä tulee, on turhuutta. Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä. Karkoita suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta» (Saarn. 11:7-10).AO2 373.2

»Ja muista Luojaasi
nuoruudessasi, ennenkuin
pahat päivät tulevat
ja joutuvat ne vuodet,
joista olet sanova:
’Nämä eivät minua miellytä’
ennenkuin pimenee aurinko,
päivänvalo, kuu ja tähdet,
ja pilvet palajavat
sateen jälkeenkin —
jolloin huoneen vartijat
vapisevat ja voiman miehet
käyvät koukkuisiksi
ja jauhajanaiset ovat
joutilaina, kun ovat
menneet vähiin,
ja akkunoista-kurkistelijat
jäävät pimeään,
ja kadulle vievät ovet
sulkeutuvat
ja myllyn ääni heikkenee
ja noustaan linnunlauluun
ja kaikki laulun tyttäret
hiljentyvät;
myös pelätään mäkiä,
ja tiellä on kauhuja,
ja mantelipuu kukkii,
ja heinäsirkka kulkee
kankeasti, ja kapriisinnuppu
on tehoton;
sillä ihminen menee
iankaikkiseen majaansa,
ja valittajat kiertelevät
kaduilla -
ennenkuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy
ja vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä särkyneenä
putoaa kaivoon.
Ja tomu palajaa maahan,
niinkuin on ollutkin,
ja henki palajaa Jumalan tykö,
joka sen on antanutkin.» Saarn. 12:1-7.AO2 373.3