Lehtimajanjuhla

Seitsemännessä kuussa vietettiin lehtimajanjuhlaa eli korjuujuhlaa. Tässä juhlassa tunnustettiin, että Jumala oli suonut anteliaasti puutarhan, öljypuulehdon ja viinitarhan lahjojaan. Se oli vuoden huomattavin juhlakokous. Maa oli tuottanut satonsa, vilja oli koottu aittoihin, hedelmät, öljy ja viini oli varastoitu, ja nyt kansa tuli tuomaan kiitoslahjojaan Jumalalle, joka oli näin runsaasti siunannut heitä.AO2 133.2

Lehtimajanjuhlan tuli sävyltään olla lähinnä ilon aikaa. Sitä vietettiin kohta suuren sovituspäivän jälkeen, jolloin oli saatu varmuus siitä, ettei heidän rikkomuksiaan enää muistettu. Päästyään rauhaan Jumalan kanssa he tulivat nyt hänen eteensä tunnustamaan hänen hyvyytensä ja ylis-tämään häntä hänen armostaan. Kun korjuutyöt olivat päättyneet eikä uuden vuoden tehtäviin tarvinnut vielä käydä käsiksi, kansa saattoi huolista vapaana käydä nauttimaan juhlan pyhistä ja riemullisista tunnelmista. Vaikka vain isien ja poikien oli määrä saapua juhlille, he ottivat mikäli mahdollista kaiken kotiväkensä mukaansa ja kestitsivät vieraanvaraisesti myös palvelijoita, leeviläisiä, muukalaisia ja köyhiä.AO2 133.3

Pääsiäisen lailla lehtimajanjuhlakin muistutti menneisyydestä. Erämaanvaelluksensa muistoksi kansan tuli nyt lähteä kodeistaan ja yöpyä lehtimajoissa, joiden ra-kenteiksi käytettiin »palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta» (3 Moos. 23:40, 42,43).AO2 133.4

Ensimmäisenä päivänä oli pyhä kokous, ja juhlan seitsemään päivään lisättiin vielä kahdeksas, jota vietettiin samoin.AO2 133.5

Näissä vuotuisissa juhlissa niin vanhat kuin nuoretkin rohkaistuivat palvelemaan uskollisemmin Jumalaa. Maan eri osista saapuvat juhlijat pääsivät seurustelemaan keskenään ja näin lujittamaan siteitään Jumalaan ja toisiinsa. Jumalan kansalle tekisi hyvää nykyäänkin lehtimajanjuhlan viet-täminen Jumalalta saatujen siunausten riemullisen muistelun merkeissä. Kuten israelilaiset juhlivat vapautusta, jonka Jumala oli aikaansaanut heidän isilleen, ja hänen ihmeellistä varjelustaan heidän lähdettyään pitkälle vaellusmatkalleen Egyptistä, meidänkin tulisi kiitollisina muistella, miten hän eri keinoja käyttäen johti meidät eroon maailmasta ja vääryyden pimeydestä armonsa ja totuutensa ihanaan valkeuteen.AO2 133.6

Niiltä, jotka asuivat kaukana pyhäköstä, vuotuisiin juhliin osallistuminen vei aikaa toista kuukautta joka vuosi. Tämän esimerkin Jumalalle antautumisesta tulisi osoittaa, miten tärkeää Jumalan palveleminen on ja miten välttämätöntä meidän on syrjäyttää itsekkäät maailmalliset harrastuksemme hengellisten ja iankaikkisten tieltä. Kärsimme tappion, ellemme etuoikeutemme mukaisesti seurustele keskenämme vahvistaaksemme ja rohkaistaksemme toisiamme palvelemaan Jumalaa. Jumalan sanan elävyys ja tärkeys häipyy mielestämme, eikä se pääse pyhittävällä vaikutuksellaan enää valistamaan sydäntämme, ja niin taannumme hengellisesti. Kanssakäymisessämme kristittyinä menetämme paljon, ellemme ole myötätuntoisia toisiamme kohtaan. Joka sulkeutuu kuoreensa, ei täytä Jumalan hänelle tarkoittamaa paikkaa. Olemme kaikki saman Isän lapsia ja riippuvaisia toisistamme, kun onnemme on kyseessä. Meillä on vastuumme sekä Jumalaa että ihmiskuntaa kohtaan. Luonteemme kehittäminen seuralliseksi tekee meidät myötätuntoisiksi lähimmäisiämme kohtaan, ja kun pyrimme olemaan siunaukseksi toisille, tulemme itse onnellisiksi.AO2 134.1

Lehtimajanjuhla ei ainoastaan viitannut menneisyyteen, vaan se oli myös tulevaisen esikuva. Se ei vain muistuttanut erämaanvaelluksesta, vaan maan tuotteiden korjuujuhlana se viittasi eteenpäin siihen lopullisen sadonkorjuun suureen päivään, jolloin elon Herra lähettää leikkuumiehensä kokoamaan lusteen ja sitomaan sen kimppuihin poltettavaksi sekä korjaamaan nisun hänen aittaansa. Siihen aikaan surmataan kaikki jumalattomat, ja he »ovat, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan» (Obadja 16). Koko maailmankaik-keudessa jokainen yhtyy riemullisesti ylistämään Jumalaa. Ilmestyskirjassa Johannes lausuu: »Kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: ‘Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!’» (Ilm. 5:13).AO2 134.2

Israelin kansa ylisti Jumalaa lehtimajanjuhlassa muistellessaan, miten hän armossaan oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta ja hellästi huolehtinut heistä, kun he olivat toiviomatkallaan erämaassa. He iloitsivat myös juuri vietettynä sovituspäivänä koetusta anteeksiannosta. Mutta kun Herran lunastetut kerran kootaan turvallisesti taivaalliseen Kanaa niin ikuisesti vapautettuina sen kirouksen kahleista, jonka alaisena »koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti» (Room. 8: 22), he riemuitsevat sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla. Silloin Kristus on suorittanut täysin loppuun suuren lunastustyönsä ihmisten hyväksi, ja heidän syntinsä on iäksi pyyhitty pois.AO2 134.3

»Erämaa ja hietikko iloitsee,
aromaa riemuitsee ja kukoistaa
kuin lilja. Se kauniisti kukois
taa ja iloitsee ilolla ja riemulla.
Sille annetaan Libanonin kun-AO2 134.4

nia, Karmelin ja Saaronin iha-
nuus. He saavat nähdä Herran
kunnian, meidän Jumalamme
ihanuuden. -Silloin avautuvat
sokeain silmät ja kuurojen kor-
vat aukenevat. Silloin rampa
hyppii niinkuin peura ja mykän
kieli riemuun ratkeaa; sillä ve-
det puhkeavat erämaahan ja
aromaahan purot. Hehkuva
hiekka tulee lammikoiksi ja
kuiva maa vesilähteiksi. - -
Ja siellä on oleva valtatie, ja sen
nimi on ‘pyhä tie’: sitä ei kulje
saastainen; se on heitä itseänsä
varten. Joka sitä kulkee, ei eksy
- eivät hullutkaan. Ei ole siellä
leijonaa, ei nouse sinne raatele-
va peto; ei sellaista siellä tavata:
lunastetut sitä kulkevat. Niin
Herran vapahdetut palajavat ja
tulevat Siioniin riemuiten,
päänsä päällä iankaikkinen ilo
Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pake
nevat.» Jes. 35: 1, 2,5-10.AO2 135.1