Uusi pettymys

Mutta jälleen odotettu aika meni ohi, eikä Vapahtaja tullut. Nyt heistä tuntui samanlaiselta kuin Mariasta, joka löydettyään Vapahtajan tyhjän haudan huudahti itkien: “Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” ^{6 Joh. 20: 13.}ST 258.4

Epäuskoista maailmaa oli hillinnyt pelko siitä, että sanoma saattaisi olla totta. Mutta kun merkkejä Jumalan vihasta ei näkynyt, se toipui pelostaan ja aloitti taas arvostelun ja pilkkaamisen. Suuri joukko usko-viksi tunnustautuneita kielsi uskonsa. Pilkkaajat saivat heikot ja pelkurit puolelleen, ja kaikki yhdessä vakuuttivat, että maailma saattaisi pysyä samanlaise-na tuhansien vuosien ajan.ST 259.1

Innokkaat, vilpittömät uskovat olivat luopuneet kaikesta Kristuksen tähden ja antaneet, kuten he uskoivat, maailmalle viimeisen varoituksen. Syvällä kaipauksella he olivat rukoilleet: “Tule, Herra Jeesus!” Oli hirvittävän raskasta ryhtyä uudelleen kantamaan elämän vastusten taakkaa ja sietämään pilkkaavan maailman ivaa.ST 259.2

Kun Jeesus ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin, hänen seuraajansa uskoivat hänen pian nousevan Daavidin valtaistuimelle ja vapauttavan Israelin sorta-jistaan. Suurin toivein monet levittivät päällysvaatteensa matoksi tielle tai sirottelivat hänen eteensä palmunlehtiä. Opetuslapset toteuttivat Jumalan suun-nitelmaa, mutta joutuivat silti pettymään katkerasti. Muutaman päivän kuluttua he olivat Vapahtajan tuskallisen kuoleman todistajina ja panivat hänet hautaan. Heidän toivonsa sammui Jeesuksen kuolemassa. Vasta Herran noustua haudasta he tajusivat, että kaikki tämä oli ennustettu.ST 259.3