Tärkeitä kysymyksiä vaakalaudalla

Jos tämä julistus saatettaisiin voimaan, “uskonpuhdis-tusta ei voitaisi laajentaa - eikä sen perustusta vah-vistaa - siellä, missä se oli pantu toimeen.” ^{2 Sama.} Sanan-vapaus kiellettäisiin. Kääntymyksiä ei sallittaisi. Maailman toiveet näyttivät raukeavan tyhjiin.ST 132.3

Evankeliset katsoivat toisiaan tyrmistyneinä. “Mitä on tehtävä?” “Pitääkö uskonpuhdistuksen johtajien alistua ja hyväksyä julistus? - Luterilaisille ruhtinaille taattiin vapaa uskonnonharjoitus. Sama suosionosoitus myönnettiin niille alamaisille, jotka ennen julistuksen antamista olivat ottaneet vastaan puhdistetun opin. Eikö heidän tulisi tyytyä tähän? — ST 132.4

“Onneksi he panivat merkille periaatteen, jolle tämä sopimus perustui, ja toimivat uskossa. Mikä se periaate oli? Että Roomalla oli oikeus pakottaa omaatuntoa ja kieltää vapaa tutkimus. Mutta eivätkö he itse samoin kuin heidän protestanttiset alamaisensa saisi nauttia uskonnonvapaudesta? Kyllä, sopimuksessa erikseen mainittuna suosionosoituksena, mutta ei oikeutena. - Sopimuksen hyväksyminen olisi itse asiassa myöntymistä siihen, että uskonnonvapaus olisi rajoitettava luterilaiseen Saksiin ja että muualla kristikunnassa vapaa tutkimus ja puhdistetun uskon tunnustaminen olivat rikoksia, joista rangaistaisiin vankeudella ja polttoroviolla. Voisivatko he myöntyä rajoittamaan uskonnonvapauden tietylle alueelle? - Voisivatko uskonpuhdistajat vakuuttaa viattomuut-taan niiden satojen ja tuhansien vereen, jotka sopi-muksen vuoksi joutuisivat antamaan henkensä paa-villisissa maissa?” ^{3Wylie, 9. kirja, 15. luku.}ST 133.1

“Torjukaamme tämä päätös”, ruhtinaat sanoivat. “Omantunnonasioissa ei enemmistöllä ole valtaa.” Omantunnonvapauden suojeleminen on valtion vel-vollisuus, eikä sillä muuta valtaa uskonnollisissa kysy-myksissä olekaan.ST 133.2

Paavin kannattajat päättivät tukahduttaa tämän “röyhkeän itsepäisyyden”. Vapaakaupunkien edustajia vaadittiin ilmoittamaan, suostuisivatko he sopimuksen ehtoihin. He pyysivät lykkäystä, mutta turhaan. Lähes puolet asettui tukemaan uskonpuhdistajia tietäen, että seurauksena olisi arvostelua ja vainoja. Eräs heistä sanoi: “Meidän täytyy joko kieltää Jumalan sana tai - tulla poltetuiksi.” ^{4D’Aubigne, 13. kirja, 5. Luku.}ST 133.3