Luther neuvoston edessä
Keisari istui valtaistuimella valtakunnan huomatta-vimpien henkilöiden ympäröimänä, kun Martti Lut-herin oli vastattava uskostaan. “Tämä julkinen esiinty-minen oli jo itsessään merkittävä voitto paavikunnasta. Paavi oli tuominnut tämän miehen, ja nyt hän seisoi tuomioistuimen edessä, joka näin asettui paavin yläpuolelle. Paavi oli julistanut hänet kirkonkiroukseen ja sulkenut hänet yhteiskunnan ulkopuolelle; silti hänet oli kutsuttu kohteliaasti ja otettu suopeasti vastaan maailman kunnianarvoisimmassa kokouksessa. - Rooma oli jo laskeutumassa valtaistuimeltaan, ja tämän nöyryytyksen sai aikaan munkin ääni.” ST 103.1
Vaatimatonta syntyperää oleva uskonpuhdistaja vaikutti pelokkaalta ja hämilliseltä. Useat ruhtinaat lähestyivät häntä, ja eräs heistä kuiskasi: “Älkää pelät-kö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua.” Toinen sanoi: “Kun teidät viedään maaherrojen ja kuninkaiden eteen minun tähteni, teidän Isänne Henki antaa teille, mitä teidän on sanottava.” ST 103.2
Syvä hiljaisuus laskeutui täpötäyteen kokoussaliin. Keisarillinen virkamies nousi, osoitti Lutherin kirjoituksia ja vaati uskonpuhdistajaa vastaamaan kah-teen kysymykseen: myönsikö hän ne omikseen ja aikoiko hän peruuttaa niissä esitetyt mielipiteet. Kun kirjojen nimet oli luettu, Luther vastasi ensimmäiseen kysymykseen myöntävästi. “Mitä toiseen kysymykseen tulee”, hän sanoi, “toimisin harkitsemattomasti, jos vastaisin miettimättä. Saattaisin puhua vähemmän kuin tilanne vaatii tai enemmän kuin totuus edellyttää. Tästä syystä pyydän mitä nöyrimmin Teidän Majesteettianne antamaan minulle aikaa voidakseni vastata loukkaamatta Jumalan sanaa.” ST 103.3
Luther sai neuvoston vakuuttuneeksi, ettei hän toiminut yltiöpäisyydestä tai hetken mielijohteesta. Rohkeaksi ja taipumattomaksi tunnetun miehen odot-tamaton tyyneys ja itsekuri teki hänet myöhemmin kykeneväksi vastaamaan niin viisaasti ja arvokkaasti, että vastustajat hämmästyivät ja saivat moitteen röyh-keydestään.ST 104.1
Seuraavana päivänä hänen pitäisi antaa lopullinen vastaus. Hetkeksi hänen rohkeutensa petti. Vaikutti siltä, että hänen vihollisensa voittaisivat. Hänen ym-pärilleen kerääntyi pilviä, jotka näyttivät erottavan hänet Jumalasta. Hengen tuskassa hänen sisimmäs-tään ryöppysi vapisevia, sydäntä särkeviä huutoja, jotka vain Jumala voi täysin ymmärtää.ST 104.2
“Oi kaikkivaltias ja ikuinen Jumala”, hän rukoili, “jos minun on turvauduttava vain tämän maailman voimaan, kaikki on mennyttä. - Viimeinen hetkeni on tullut, tuomioni on julistettu. - Oi Jumala, auta minua kaikkea maailman viisautta vastaan. - Tämä asia on sinun - ja se on vanhurskas ja iankaikkinen asia. Oi Herra, auta minua! Uskollinen ja muuttumaton Jumala, kehenkään ihmiseen en aseta luottamustani. - Sinä olet valinnut minut tähän työhön. - Seiso rinnallani, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden, joka on minun turvani, kilpeni ja vahva tornini.” ST 104.3
Hänen kauhunsa syynä ei kuitenkaan ollut henki-lökohtaisen kärsimyksen, kidutuksen tai kuoleman pelko. Hän tunsi oman riittämättömyytensä. Hänen heikkoutensa vuoksi totuuden asia saattaisi kärsiä tappion. Hän painiskeli Jumalan kanssa evankeliumin voiton, ei oman turvallisuutensa puolesta. Äärimmäi-sessä avuttomuudessaan hän tarrautui uskossa Kris-tukseen, mahtavaan pelastajaan. Hän ei menisi yksin neuvoston eteen. Rauha palasi hänen sieluunsa, ja hän iloitsi saadessaan korottaa Jumalan sanaa kansojen hallitsijoiden edessä.ST 104.4
Luther pohti vastaustaan, tutki katkelmia omista kirjoituksistaan ja poimi Raamatusta todisteita näke-mystensä tueksi. Sitten hän laski vasemman kätensä Pyhälle kirjalle, kohotti oikean kätensä kohti taivasta ja lupasi “pysyä uskollisena evankeliumille ja tunnustaa avoimesti uskonsa, vaikka hän joutuisi sinetöimään todistuksensa verellään”. ST 105.1