Sunnuntainvietto
Sunnuntain pyhittäminen on Rooman alulle panema tapa, jota se pitää arvovaltansa merkkinä. Paavikunnan henki - mukautuminen maailman tapoihin, perimätiedon asettaminen Jumalan käskyjen yläpuolelle - on tunkeutumassa protestanttisiin kirkkoihin ja saa ne korottamaan sunnuntaita samalla tavalla kuin Rooman kirkko ennen niitä.ST 363.2
Kuninkaallisten julistusten, kirkolliskokousten ja maallisen vallan tuen avulla tämä pakanallinen juhla-päivä nousi kunnia-asemaan kristillisessä maailmassa. Konstantinuksen sunnuntailain säätäminen oli en-simmäinen julkinen toimi sunnuntainvieton vahvistamiseksi. Vaikka laki oli pohjimmiltaan pakanallinen, keisari saattoi sen voimaan nimellisen kristinuskoon kääntymisensä jälkeen.ST 363.3
Eusebios, ruhtinaiden suosiota tavoitteleva piispa ja Konstantinuksen hyvä ystävä, väitti Kristuksen siirtäneen sapatin sunnuntaille. Väitteen tueksi ei esitetty ainoatakaan raamatullista todistetta. Eusebios itse tunnusti vahingossa väitteensä vääräksi. “Kaiken”, hän sanoo, “mitä piti tehdä sapattina, me olemme siirtäneet Herran päivälle.” ST 363.4
Paavinvallan lujittuessa jatkettiin sunnuntain ko-rottamista. Seitsemättä päivää pidettiin vielä jonkin aikaa sapattina, mutta muutos eteni vääjäämättä. Myöhemmin paavi määräsi, että seurakuntapappien tuli varoittaa sunnuntain rikkojia, jotta nämä eivät aiheuttaisi suurta onnettomuutta itselleen ja naapureilleen.ST 363.5
Kun kirkolliskokousten päätökset osoittautuivat riittämättömiksi, maallisia viranomaisia kehotettiin ST 363.6
antamaan määräys, joka herättäisi ihmisissä pelkoa ja pakottaisi heidät pidättymään työstä sunnuntaina. Roomassa pidetyssä kirkolliskokouksessa vahvistettiin kaikki edelliset päätökset. Ne liitettiin kirkkolakiin, ja maalliset viranomaiset valvoivat niiden noudattamista. ST 364.1
Raamatullisen tuen puuttuminen sunnuntainvietolta aiheutti kuitenkin yhä hämminkiä. Ihmiset ky-syivät, millä oikeudella heidän opettajansa, auringonpäivää kunnioittaakseen, syrjäyttivät julistuksen: “Seit-semäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.” Raamatullisten todisteiden puute täytyi korvata muilla keinoilla.ST 364.2
Eräs innokas sunnuntain kannattaja, joka kahden-nentoista vuosisadan lopussa vieraili Englannin seurakunnissa, kohtasi vastustusta totuuden puolustajien taholta. Hänen yrityksensä jäi niin hedelmättömäksi, että hän poistui maasta joksikin aikaa. Palatessaan hän toi mukanaan asiakirjan, jota hän väitti Jumalan itsensä antamaksi; siinä oli kaivattu määräys sunnuntainvietosta ja kammottavia uhkauksia totte-lemattomien pelottamiseksi. Tämä kallisarvoinen asia-kirja oli muka pudonnut taivaasta ja löytynyt Golgatalta Pyhän Simeonin alttarilta. Itse asiassa se oli peräisin paavin palatsista Roomassa. Paavinvalta on kaikkina aikoina pitänyt petoksia ja väärennöksiä hyväksyttävinä menetelminä. (Katso liitettä sivulle 39, Väärennetyt asiakirjat.)ST 364.3
Mutta sunnuntain pyhyyden vahvistamiseen tähtäävistä ponnisteluista huolimatta paavin kannattajat itse tunnustivat julkisesti sapatin jumalallisen arvoval-lan. Kuudennellatoista vuosisadalla kirkolliskokous totesi: “Muistakoot kaikki kristityt, että Jumala pyhitti seitsemännen päivän eivätkä sitä ole hyväksyneet ja pitäneet pyhänä ainoastaan juutalaiset vaan kaikki muutkin, jotka sanovat palvelevansa Jumalaa, vaikkaST 364.4
me kristityt olemmekin vaihtaneet heidän sapattinsa Herran päivään.” Ne, jotka peukaloivat Jumalan lakia, eivät olleet tietämättömiä työnsä luonteesta.ST 365.1