Aneita myytävänä

Rooman kirkko teki Jumalan armosta kauppatavaraa. Pyhän Pietarin kirkon rakentamiseksi Roomaan ke-rättiin varoja myymällä paavin hyväksymiä aneita. Rikoksista saaduilla rahoilla aiottiin rakentaa temppeli Jumalan palvelemista varten. Juuri tämä herätti paavikunnan menestyksekkäimmän vihollisen ja johti taisteluun, joka horjutti paavin valtaistuinta ja vaaransi hänen kolminkertaisen kruununsa.ST 85.4

Tetzel - virkamies, joka valittiin johtamaan anekauppaa Saksassa - oli todistettu syylliseksi alhaisiin rikoksiin yhteiskuntaa ja Jumalan lakia vastaan, mutta silti häntä käytettiin edistämään paavin liiketoimia Saksassa. Hän kertoi räikeitä valheita ja uskomattomia tarinoita pettääkseen tietämätöntä ja taikauskoista kansaa. Jos heillä olisi ollut Jumalan sana, heitä ei olisi johdettu harhaan, mutta Raamattu oli evätty heiltä. ^{10Katso John C.L. Giesler, A Compendiutn of Ecclesiasti¬cal History, 4. jakso, 1. osa,5. kappale.}ST 85.5

Kun Tetzel saapui kaupunkiin, hänen edellään kulki sanansaattaja, joka kuulutti: “Jumalan ja pyhän isän armo on porteillanne.” ^{11 D'Aubigne, 3. kirja, 1. luku.} Ihmiset toivottivat her-jaavan teeskentelijän tervetulleeksi kuin hän olisi ollut Jumala itse. Tetzel nousi kirkon saarnatuoliin ja ylisti aneita Jumalan arvokkaimmaksi lahjaksi. Hän julisti, että hänen anekirjojensa perusteella ostaja saisi anteeksi nekin synnit, jotka tämä haluaisi myöhemmin tehdä, “eikä katumuskaan ole välttämätön”. ^{12 Sama.} Hän vakuutti kuulijoilleen, että hänen aneensa pystyivät pelastamaan kuolleita: heti kun raha kilahtaisi hänen kirstunsa pohjalle, lähtisi sielu, jonka puolesta se oli maksettu, kiirastulesta taivaaseen. ^{13 Katso K.R. Hagenbach, History of the Reformation, I,s. 96.}ST 86.1

Kultaa ja hopeaa virtasi Tetzelin raha-arkkuun. Pelastus, joka voitiin ostaa rahalla, saatiin helpommin kuin se pelastus, joka vaati katumusta, uskoa ja uutte-ria ponnistuksia synnin vastustamiseksi ja voittami-seksi. (Katso liitettä kirjan lopussa.)ST 86.2

Luther kauhistui. Monet hänen seurakunnastaan olivat ostaneet anekirjoja. He tulivat pastorinsa luo, tunnustivat syntinsä ja odottivat synninpäästöä, ei katumuksen ja parannuksen halun vaan aneiden vuoksi. Luther kieltäytyi ja varoitti heitä, että ilman katumusta ja parannusta he hukkuisivat synneissään. He menivät Tetzelin luo valittamaan, ettei heidän rippiisänsä hyväksynyt hänen anekirjojaan, ja jotkut vaativat rohkeasti takaisin rahojaan. Raivostunut munkki lasketteli kammottavia kirouksia, määräsi tulia sytytettäväksi toreille ja julisti, että hän “oli saanut paavilta määräyksen polttaa kaikki harhaoppiset, jotka rohkenivat vastustaa hänen pyhimpiä aneitaan”. ^{14D’Aubigne, 3. kirja, 4. luku.}ST 86.3