Valmistuminen Hengen vuodatukselle

Kristuksen käskyä noudattaen he odottivat Jerusalemissa Isän lupauksen täyttymistä - Hengen vuodatusta. Mutta he eivät odottaneet joutilaina. Raamattu sanoo, että »he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa» (Luuk. 24: 53). Niin ikään he kokoontuivat esittämään pyyntönsä Isälle Jeesuksen nimessä. He tiesivät, että heillä oli Edustaja taivaassa, Puolustaja Jumalan valtaistuimen luona. Syvän kunnioituksen tuntein he kumartuivat rukoukseen ja toistivat vakuutusta: »Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen» (Joh. 16: 23, 24). Yhä ylemmäksi he kurottivat uskon kätensä vedoten voimallisesti tähän tosiasiaan: »Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme» (Room. 8: 34).AO6 28.2

Odottaessaan lupauksen täyttymistä opetuslapset nöyrryttivät sydämensä tosi parannukseen ja tunnustivat epäuskonsa. Muistellessaan, mitä Kristus oli puhunut ennen kuolemaansa, he käsittivät nyt täydellisemmin hänen sanojensa merkityksen. Heidän muististaan häipyneet totuudet palautuivat jälleen heidän mieleensä, ja niitä he toistivat toisillleen. He pahoittelivat sitä, että olivat käsittäneet Vapahtajan väärin. Kuvaelman tavoin, kohtaus toisensa jälkeen, hänen ihmeellinen elämänsä näyttäytyi heille. Mietiskellessään hänen puhdasta, pyhää elämäänsä heistä tuntui, ettei mikään uurastus olisi liian rasittava eikä mikään uhraus liian vaativa, jos he vain voisivat ilmentää elämässään Kristuksen luonteen rakastettavuutta.AO6 28.3

Oi, jos he vain saisivat elää kolme viime vuottaan uudestaan, he ajattelivat, miten toisin he menettelisivätkään! Jos he vain voisivat vielä nähdä Mestarin, kuinka hartaasti he koettaisivatkaan osoittaa hänelle, miten syvästi he rakastivat häntä ja miten vilpittömästi he surivatkaan sitä, että olivat murehduttaneet häntä epäuskoisin sanoin tai töin! Mutta heitä lohdutti ajatus siitä, että heille oli annettu anteeksi. Ja he päättivät, että mikäli mahdollista he sovittaisivat epäuskonsa tunnustamalla hänet rohkeasti maailman edessä.AO6 29.1

Opetuslapset rukoilivat tavattoman hartaasti, että he saisivat kykyä kohdata ihmisiä ja päivittäisessä seurustelussaan puhua sanoja, jotka johtaisivat syntisiä Kristuksen luo. He poistivat kaikki erimielisyydet ja kaiken ylivallan tavoittelun, ja näin he lähentyivät toisiaan kristillisessä yhteydessä. He pääsivät myös yhä lähemmäksi Jumalaa, ja tällöin he huomasivat olleensa etuoikeutettuja saadessaan olla niin läheisessä yhteydessä Jeesukseen. Suru täytti heidän mielensä heidän muistellessaan, miten monesti he olivat murehduttaneet häntä hitaalla käsityskyvyllään, kun eivät olleet ymmärtäneet niitä läksyjä, joita hän heidän parhaakseen oli koettanut opettaa heille.AO6 29.2

Nämä valmistuspäivät olivat syvän sydämentutkiskelun aikaa. Opetuslapset tunsivat hengellisen tarpeensa ja anoivat Herralta sitä pyhää voitelua, joka tekisi heidät kelvollisiksi suorittamaan sieluja-voittavaa työtä. Eivätkä he pyytäneet siunausta vain itselleen. Heitä painoi sielujen pelastuksen taakka. He käsittivät, että evankeliumi oli vietävä kaikkeen maailmaan, ja he anoivat voimaa vedoten Kristuksen lupaukseen.AO6 29.3

Patriarkkojen aikana Pyhän Hengen vaikutus ilmeni usein huomattavalla tavalla mutta ei koskaan täyteydessään. Nyt opetuslapset Vapahtajan kehotusta noudattaen anoivat tätä lahjaa, ja taivaassa Kristus liitti siihen oman esirukouksensa. Ansionsa perusteella hän pyysi Hengen lahjaa vuodattaakseen sen kansalleen.AO6 29.4