Saarnaviran tärkeys ja arvo

Ihminen ei voi saada suurempaa kunniaa kuin se, että Jumala tunnustaa hänet pystyväksi evankeliumin palvelijaksi. Mutta ne, joita Herra siunaa voimalla ja menestyksellä työssään, eivät pöyhkeile. He tunnustavat olevansa täydellisesti riippuvaisia hänestä ja tajuavat, ettei heillä ole itsessään minkäänlaista voimaa. Paavalin tavoin he sanovat: »Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton pal-velijoita.»AO6 229.4

Todellinen Sananpalvelija tekee Mestarin työtä. Hän tuntee työnsä tärkeyden ja tajuaa, että hän on seurakuntaan ja maailmaan samanlaisessa suhteessa kuin Kristus oli. Hän pyrkii uupumatta johdattamaan syntisiä jalompaan, korkeampaan elämään, jotta he saavuttaisivat voittajan palkinnon. Hänen huuliaan on koskettanut alttarilta otettu hehkuva hiili, ja hän osoittaa Jeesuksen syntisen ainoaksi toivoksi. Hänen kuu-lijansa tietävät, että hän on lähestynyt Jumalaa palavassa, voimalli-sessa rukouksessa. Pyhä Henki on laskeutunut hänen ylleen, hänen sielunsa on tuntenut elähdyttävän, taivaallisen tulen, ja hän kykenee selittämään hengelliset hengellisesti. Hänelle annetaan voima repiä maahan saatanan lin- nakkeet. Sydämet murtuvat hänen kuvatessaan Jumalan rakkautta, ja monissa herää kysymys: »Mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?»AO6 229.5

»Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jo-kaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: ‘Loista-koon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.»AO6 230.1

Näin apostoli kuvasi Jumalan armoa ja laupeutta, mikä näkyi siinä pyhässä luottamuksessa, jonka hän oli saanut osakseen Kristuksen palvelijana. Jumalan ylenpalttinen armo oli tukenut häntä ja hänen veljiään vaikeuksissa, koettelemuksissa ja vaaroissa. He eivät olleet muokanneet uskoaan ja opetustaan kuulijoittensa toiveiden mukaisesti eivätkä salanneet pelastukselle välttämättömiä totuuksia tehdäkseen opetuksensa houkuttelevammaksi. He olivat selvitelleet totuutta yksinkertaisesti ja selkeästi rukoillen, että sielut tulisivat syn-nintuntoon ja kääntymykseen. Ja he olivat pyrkineet saattamaan käytöksensä sopusointuun opetuksensa kanssa, jotta selvitetty totuus vetoaisi sellaisenaan itsekunkin omaantuntoon.AO6 230.2

»Tämä aarre on meillä saviastioissa», apostoli jatkoi, »että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.» Jumala olisi voinut julistaa totuuttaan synnittömien enkelien välityksellä, mutta tämä ei ole hänen suunnitelmansa. Hän valitsee ihmisiä, heikkouden rasittamia henkilöitä, hänen aivoituksiaan toteuttaviksi välikappaleiksi. Suunnaton aarre on pantu saviastioihin. Ihmisten avulla hänen siunauksensa on määrä tulla välitetyksi maailmalle. Heidän välityksellään hänen kirkkautensa on määrä loistaa synnin pimeyteen. Lempeässä palvelustyössään heidän on määrä kohdata syntisiä ja puutteenalaisia ja johdattaa heidät ristin luo. Ja kaikessa toiminnassaan heidän on määrä osoittaa ylistys, kunnia ja kiitos hänelle, joka on kaiken takana ja yläpuolella.AO6 230.3