Paavali todistaa uskostaan Feliksille

Kohta tämän jälkeen Feliks ja hänen vaimonsa Drusilla haettivat Paavalin luokseen kuunnellakseen yksityisesti »hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen”. He olivat halukkaita ja vieläpä innokkaita kuuntelemaan näitä uusia totuuksia - totuuksia, joita he eivät kenties kuulisi enää toista kertaa ja joiden hylkääminen koituisi heille tuo-mioksi Jumalan päivänä.AO6 290.2

Paavali piti tätä Jumalan suomana tilaisuutena, ja uskollisesti hän käytti sitä hyväkseen. Hän tiesi, että hänen edessään oli nyt mies, jolla oli valta surmauttaa hänet tai vapauttaa hänet. Kuitenkaan hän ei puhunut Feliksille ja Drusillalle kiittelevästi tai imartelevasti. Hän tiesi, että hänen sanansa koituisivat heille elämäksi tai kuolemaksi, ja unohtaen kaikki itsekkäät näkökohdat hän pyrki saattamaan heidät tietoisiksi heitä uhkaavasta vaarasta.AO6 290.3

Apostoli tajusi, että evankeliumi asetti velvoitteen jokaiselle, joka kuuntelisi hänen sanojaan - että he seisoisivat jonakin päivänä joko puhtaiden ja pyhien joukossa suuren valkoisen valtaistuimen ympärillä tai niiden joukossa, joista Kristus sanoisi: »Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät» (Matt. 7: 23). Hän tiesi, että hän joutuisi kohtaamaan jokaisen kuulijansa taivaan tuomioistuimen edessä. Siellä hän ei joutuisi tekemään tiliä vain kaikesta sanomastaan ja tekemästään vaan myös sanojensa ja tekojensa vaikuttimesta ja hengestä.AO6 290.4

Feliksin toiminta oli ollut niin väkivaltaista ja julmaa, että vain harvat olivat aikaisemmin uskaltaneet edes vihjata hänelle, etteivät hänen luonteensa ja käytöksensä olleet rikkeettömät. Mutta Paavali ei pelännyt ihmistä. Hän selvitti selkeästi uskonsa Kristukseen ja tuon uskon perustelut ja sai täten aihetta kosketella hyveitä, jotka ovat olennaisia kristilliselle luonteelle ja jotka tuolta hänen edessään olevalta pariskunnalta kuitenkin niin kovin ilmeisesti puuttuivat.AO6 290.5

Hän ylisti Feliksille ja Drusil- lalle Jumalan luonnetta - hänen vanhurskauttaan, oikeudenmukaisuuttaan ja tasapuolisuuttaan - ja hänen lakinsa luonnetta. Hän osoitti selvästi, että ihmisen vel-vollisuus on viettää raitista ja hillittyä elämää, pysyttää halut järjen hallinnassa ja Jumalan lain mukaisina sekä säilyttää ruumiilliset ja henkiset voimat terveinä. Hän julisti, että vielä koittaa varmasti tuomion päivä, jolloin kaikille maksetaan sen mukaan, mitä ovat ruumiissa ollessaan tehneet. Silloin käy selkeästi ilmi, etteivät rikkaus, yhteiskunnallinen asema tai arvonimet kykene lunastamaan ihmiselle Jumalan mielisuosiota tai pelastamaan häntä synnin seurauksilta. Hän osoitti, että tämä elämä on aikaa, jolloin ihmisen tulee valmistautua tulevaan elämään. Jos hän laiminlyö tämänhetkiset oikeutensa ja mahdollisuutensa, hän kärsii iankaikkisen menetyksen; uutta koetusaikaa ei hänelle anneta.AO6 290.6

Paavali kosketteli erityisesti Jumalan lain kauskantoisia vaati-muksia. Hän osoitti, kuinka tuo laki ulottuu ihmisen siveellisen luonnon syviin salaisuuksiin ja tuo valoon sen, mikä on ollut ihmisten katseelta ja tiedolta salassa. Mitä kädet saattavat tehdä tai mitä kieli saattaa ilmaista - mitä ulko- nainen elämä paljastaa - se kuvastaa vain osittain ihmisen siveellistä luonnetta. Laki luotaa hänen ajatuksensa, vaikuttimensa ja tar-koitusperänsä. Inhottavat halut, jotka piilevät ihmiskatseelta salassa, kateus, viha, hillittömyys ja kunnianhimo, pahat teot, joita on suunniteltu sielun hämärissä sopukoissa ja joita ei kuitenkaan ole toteutettu tilaisuuden puuttumisen vuoksi - kaikki nämä Jumalan laki tuomitsee.AO6 291.1

Paavali koetti suunnata kuulijoittensa mielen suureen Syntiuhriin. Hän viittasi uhreihin, jotka olivat tulevaisen hyvän varjo, ja selitti sitten, että Kristus oli kaikkien noiden seremoniain kir-jaimellinen täyttymys - kohde, jonka ne osoittivat ainoaksi elämän ja toivon lähteeksi langenneelle ihmiselle. Muinaiset pyhät pelastuivat uskomalla Kristuksen vereen. Kun he katsoivat uhrieläinten kuolintuskia, he näkivät vuosisatojen takaa Jumalan Karitsan, joka oli ottava pois maailman synnin.AO6 292.1

Jumalalla on oikeus vaatia rakkautta ja kuuliaisuutta kaikilta luoduiltaan. Hän on antanut heille laissaan oikeuden täydellisen oh-jenuoran. Mutta monet unohtavat Luojansa ja pitävät parhaana noudattaa omaa tietään hänen tahtonsa vastaisesti. He vastaavat vihamielisyydellä rakkauteen, joka on yhtä korkea kuin taivas ja yhtä avara kuin maailmankaikkeus. Jumala ei voi alentaa lakinsa vaatimuksia vastaamaan jumalattomien ihmisten mittapuita. Ihminen ei myöskään kykene omin voimin täyttämään lain vaatimuksia. Vain uskomalla Kristukseen syntinen voi puhdistua syyllisyydestään ja oppia osoittamaan kuuliaisuutta Luojansa laille.AO6 292.2

Näin siis vangittu Paavali tähdensi vaatimuksia, joita Jumalan laki asetti juutalaiselle ja pakanalle, ja julisti Jeesuksen, halveksitun Nasaretilaisen, olevan Jumalan Poika ja maailman Lunastaja.AO6 292.3

Juutalainen ruhtinatar ymmärsi erinomaisesti sen lain pyhyyden, jota hän oli niin häpeämättömästi rikkonut, mutta hänen ennakkoluuloisuutensa Golgatan Miestä kohtaan paadutti hänen sydämensä elämän sanaa vastaan. Mutta Feliks ei ollut milloinkaan aikaisemmin kuunnellut totuutta, ja kun Jumalan Henki havahdutti hänen sielunsa, hän tuli sangen levottomaksi. Omatunto, joka nyt oli herännyt, saattoi äänensä kuuluville. Feliks tunsi, että Paavalin sanat olivat todet. Muistot palasivat syntiseen menneisyyteen. Pelottavan selvinä hänen mieleensä kohosivat hänen irstaan ja verisen nuoruutensa salaisuudet ja hänen myöhempien vuosiensa synkeät sivut. Hän näki hillittömyytensä, julmuutensa, saaliinhimonsa. Milloinkaan aikaisemmin ei totuus ollut tällä tavoin koskettanut hänen sydäntään. Milloinkaan aikaisemmin ei pelko ollut täyttänyt hänen sieluaan niin kuin nyt. Ajatus, että kaikki hänen rikollisen uransa salaisuudet olivat paljastettuina Jumalan katseelle ja että hänet tuomittaisiin tekojensa mukaan, sai hänet vapisemaan pelosta.AO6 292.4

Mutta sen sijaan, että hän olisi antanut synnintuntonsa ohjata hänet parannukseen, hän koetti heittää nämä epämieluisat mietteet pois mielestään. Keskustelu Paavalin kanssa päättyi kesken. »Mene tällä haavaa pois”, Feliks sanoi, »mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.»AO6 292.5

Kuinka suuresti Feliksin menettely erosikaan filippiläisen vanginvartijan menettelystä! Herran palvelijat tuotiin kahleissa vanginvartijan eteen, kuten Paavali oli tuotu Feliksin eteen. Todisteet, joita he antoivat siitä, että Jumalan voima oli heidän tukenaan, heidän riemunsa kärsimysten ja häväistysten keskellä, heidän pelottomuutensa maan vavahdellessa maanjäristyksen kourissa ja Kristuksen esimerkin mukainen anteeksiantavaisuus - kaikki tämä havahdutti vanginvartijan sydämen. Vavisten hän tunnusti syntinsä ja sai armon. Feliks vapisi mutta ei tehnyt parannusta. Vanginvartija toivotti riemuiten Jumalan Hengen tervetulleeksi sydämeensä ja kotiinsa; Feliks käski jumalallisen Sanansaattajan kaikota. Toinen halusi tulla Jumalan lapseksi ja taivaan perijäksi; toinen jättäytyi vääryyden tekijäin seuraan.AO6 293.1

Kahteen vuoteen ei Paavalia vastaan ryhdytty minkäänlaisiin lisätoimiin, mutta silti hän joutui olemaan vankina. Feliks kävi hänen luonaan useita kertoja ja kuunteli tarkkaavasti hänen sanojaan. Mutta todellisena syynä tähän näennäiseen ystävällisyyteen oli hyötymisen halu, ja hän antoi ymmärtää, että maksamalla suuren rahasumman Paavali pääsisi vapaaksi. Apostoli oli kuitenkin liian ylevämielinen hankkiakseen itsellensä vapauden lahjuksilla. Hän ei ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen, eikä hän halunnut alentua tekemään vääryyttä saavuttaakseen vapautensa. Hän oli sitä paitsi itse liian köyhä maksaakseen sellaiset lunnaat, vaikka olisi halunnutkin, eikä hän tahtonut oman itsensä takia vedota käännynnäistensä myötätun-toon tai jalomielisyyteen. Hän tunsi myös olevansa Jumalan käsissä, eikä hän halunnut sotkea itseänsä koskevia Jumalan suunnitelmia.AO6 293.2

Feliks kutsuttiin lopulta Roomaan juutalaisille tekemiensä törkeiden vääryyksien vuoksi. Ennen kuin hän tämän kutsun saatuaan lähti Kesareasta, hän »juutalaisten suosiota» tavoitellakseen jätti Paavalin vankeuteen. Mutta Feliksin ei onnistunut saavuttaa uudelleen juutalaisten luottamusta. Hänet erotettiin häpeällisesti virastaan, ja hänen seuraajakseen nimitettiin Porkius Festus, jonka päämaja oli Kesareassa.AO6 293.3

Taivaallisen valon säteen oli suotu loistaa Feliksin yllä, kun Paavali keskusteli hänen kanssaan vanhurskaudesta, itsensä hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta. Siinä hänellä oli taivaan suoma tilaisuus nähdä ja hylätä syntinsä. Mutta hän sanoi Jumalan sanansaattajalle: »Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas.» Hän oli torjunut viimeisen hänelle tarjotun armon. Milloinkaan hän ei enää tullut saamaan uutta kutsua Jumalalta.AO6 293.4