Luku 40—Paavali vetoaa keisariin

»Kun nyt Festus oli astunut maaherranvirkaan, meni hän kolmen päivän kuluttua Kesareasta ylös Jerusalemiin. Niin ylipapit ja juutalaisten ensimmäiset miehet ilmoittivat hänelle syyttävänsä Paavalia ja pyysivät häneltä ja anoivat sitä suosionosoitusta itsellensä, Paavalia vastaan, että hän haettaisi hänet Jerusalemiin.» Esittäessään tämän pyynnön heil-lä oli aikomuksena väijyä Paavalia Jerusalemiin johtavan tien varrella ja murhata hänet. Mutta Festuksella oli ylevä käsitys virkansa vastuullisuudesta, ja niinpä hän kohteliaasti kieltäytyi haettamasta Paavalia. »Ei ole roomalaisten tapa», hän selitti, »antaa ketään alttiiksi, ennenkuin syytetty on asetettu vastakkain syyttäjäinsä kanssa ja on saanut puolustautua syytöstä vastaan» (Ap.t. 25: 26). Hän ilmoitti, että »hän itse aikoi piakkoin lähteä» Kesareaan. »Tulkoot siis teidän johtomiehenne minun mukanani sinne alas, ja jos siinä miehessä on jotakin väärää, syyttäkööt häntä.»AO6 294.1

Tätä eivät juutalaiset halunneet. He eivät olleet unohtaneet aikaisempaa tappiotaan Kesareassa. Apostolin tyynen käytöksen ja voimallisten perustelujen rinnalla heidän oma pahansuopaisuutensa ja aiheettomat syytöksensä näyttäytyisivät mahdollisimman huonossa valossa. He vaativat uudelleen, että Paavali tuotaisiin Jerusalemiin tutkittavaksi, mutta Festus pysyi lujasti päätöksessään järjestää Paavalille tasapuolinen oikeudenkäynti Kesareassa. Jumala ohjasi Festuksen päätöstä, jotta apostolin elämä vielä jatkuisi.AO6 294.2

Kun juutalaiset johtajat olivat epäonnistuneet aikeissaan, he ryhtyivät heti valmistelemaan todisteita Paavalia vastaan maaherran johdolla tapahtuvaa oikeudenkäyntiä varten. Oltuaan muutamia päiviä Jerusalemissa Festus palasi Kesareaan, ja jo »seuraavana päivänä hän istui tuomarinistuimelle ja käski tuoda Paavalin eteensä». »Ne juutalaiset, jotka olivat tulleet Jerusalemista, [asettuivat] hänen ympärilleen ja tekivät useita ja raskaita syytöksiä, joita he eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään toteen.» Juutalaiset, jotka nyt esiintyivät ilman asianajajaa, esittivät syytöksensä itse. Oikeudenkäynnin jatkuessa syytetty tyynenä ja vilpittömänä selkeästi osoitti heidän sanojensa valheellisuuden.AO6 294.3

Festus havaitsi, että riitakysymys koski yksinomaan juutalaisten oppeja ja että Paavalia vastaan esitetyt syytökset eivät sisältäneet oikein ymmärrettyinä mitään, minkä johdosta hänet olisi voitu tuomita kuolemaan tai edes vankeuteen siinäkään tapauksessa, että syytökset olisi saatu näytetyksi toteen. Hän tajusi kuitenkin selvästi, millainen suuttu-muksen myrsky nousisi, jos Paavalia ei tuomittaisi tai luovutettaisi heidän huostaansa. Niinpä Festus, »joka tavoitteli juutalaisten suosiota”, kääntyi Paavalin puoleen ja kysyi, halusiko tämä lähteä Jerusalemiin hänen suojeluksessaan sanhedrinin tutkittavaksi.AO6 295.1

Apostoli tiesi, ettei hän voinut odottaa oikeudenmukaisuutta kansalta, joka oli rikoksillaan saattamassa päälleen Jumalan vihan. Hän tiesi, että hän olisi profeetta Elian tavoin paremmassa turvassa pakanoiden keskuudessa kuin niiden parissa, jotka olivat hylänneet taivaallisen valon ja paaduttaneet sydämensä evankeliumia vastaan. Kiistoihin kyllästyneenä hänen toimelias henkensä kesti huonosti hänen tutkimiseensa ja vankeuteensa liittyneet monet lykkäykset ja uuvuttavan epävarmuuden. Tämän vuoksi hän päätti käyttää Rooman kansalaisena oikeuttaan vedota keisariin.AO6 295.2

Vastaukseksi maaherran kysymykseen Paavali sanoi: »Minä seison keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minut tuomittakoon. Juutalaisia vastaan en ole mitään rikkonut, niinkuin sinäkin aivan hyvin tiedät. Vaan jos muuten olen rikkonut ja tehnyt jotakin, mikä ansaitsee kuoleman, en pyri pääsemään kuolemasta; mutta jos se, mistä nämä minua syyttävät, on perätöntä, niin ei kukaan voi luovuttaa minua heille. Minä vetoan keisariin.»AO6 295.3

Festus ei tiennyt mitään juutalaisten salaisista aikomuksista murhata Paavali, ja hän oli yllättynyt siitä, että apostoli vetosi keisariin. Apostolin sanat tekivät kuitenkin lopun oikeudenkäynnis- tä. »Festus, neuvoteltuaan neuvoskuntansa kanssa, vastasi: ‘Keisariin sinä olet vedonnut, niinpä mene keisarin eteen.’»AO6 295.4

Näin siis jälleen kerran oli Jumalan palvelijan pakko kiihkomielisyyden ja itsevanhurskauden synnyttämän vihan vuoksi etsiä turvaa pakanoiden keskuudesta. Juuri tämä sama viha pakotti Elian turvautumaan Sarpatin lesken apuun, ja se pakotti evankeliumin airuet kääntämään selkänsä juutalaisille julistaakseen sanomaansa pakanoille. Ja tätä vihaa joutuu tällä aikakaudella elävä Jumalan kansa vielä kohtaamaan. Monien Kristuksen seuraajiksi tunnustautuneiden keskuudessa vallitsee sama ylpeys, ulkokultaisuus ja itsekkyys, sama sorron henki, jolla oli niin kovin suuri sija juutalaisten sydämessä. Tulevaisuudessa henkilöt, jotka väittävät olevansa Kristuksen edustajia, menettelevät samaan tapaan kuin papit ja hallitusmiehet menettelivät Kristuksen ja apostolien suhteen. Siinä suuressa ahdingossa, jonka Jumalan uskolliset palvelijat joutuvat pian läpäisemään, he kohtaavat samaa kovasydämisyyttä, samaa julmaa päättäväisyyttä, samaa leppymätöntä vihaa.AO6 296.1

Kaikki, jotka tuona pahana päivänä haluavat pelottomasti palvella Jumalaa omantuntonsa mukaan, tarvitsevat rohkeutta, lujuutta sekä Jumalan ja hänen sanansa tuntemusta. Jumalalle uskolliset joutuvat vainottaviksi, heidän vaikuttimensa asetetaan kyseenalaisiksi, heidän parhaatkin pyrkimyksensä tulkitaan väärin ja heidän nimeänsä herjataan. Saatana pyrkii kaikella petollisel-la voimallaan vaikuttamaan sydämeen ja hämärtämään ymmärryksen, saamaan pahan näyttämään hyvältä ja hyvän pahalta. Mitä vahvempi ja puhtaampi on Jumalan kansan usko ja mitä lujemmin he päättävät totella häntä, sitä kiivaammin saatana pyrkii nostattamaan heitä vastaan niiden raivon, jotka väittävät olevansa vanhurskaita ja kuitenkin tallaavat jalkoihinsa Jumalan lain. Vaatii mitä lujinta luottavaisuutta, mitä sankarillisinta määrätietoisuutta pitää kiinni uskosta, joka on kerta kaikkiaan pyhille annettu.AO6 296.2

Jumala haluaa kansansa valmistautuvan tuohon lähellä olevaan koettelemukseen. Olivatpa he valmistautuneita tai eivät, he kaikki joutuvat sen kohtaamaan. Ainoastaan ne, jotka ovat mukauttaneet elämänsä jumalalliseen ohjenuoraan, pysyvät vahvoina tuolla koettelemuksen ja ahdistuksen hetkellä. Kun maalliset hallitsijat ryhtyvät yhdessä us-konnollisten johtajien kanssa määräämään omantunnon asioissa, silloin nähdään, ketkä todella pelkäävät ja palvelevat Jumalaa. Kun pimeys on syvimmillään, jumalallisen luonteen valo loistaa kirkkaimmin. Kun kaikki muu pettää, silloin nähdään, keillä on horjumaton luottamus Herraan. Ja kun totuuden vihollisia on joka taholla vaanimassa pahoin aikein Herran palvelijoita, Jumala valvoo heitä tehdäkseen heille hyvää. Hän on heille kuin korkean kallion varjo näännyttävässä maassa.AO6 296.3