Autuaita ovat murheelliset

»Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. »Näillä sanoilla Kristus ei opeta, että murheella itsessään olisi voimaa poistaa synnin syyllisyyttä. Hän ei hyväksy teeskenneltyä tai tarkoituksellista nöyryyttä. Murhe, josta hän puhuu, ei merkitse alakuloisuutta ja valittamista. Samalla kun suremme synnin tähden, voimme iloita kalliista etuoikeudesta olla Jumalan lapsia.AO4 255.1

Usein suremme sitä, että pahat tekomme tuovat epämiellyttäviä seurauksia meille itsellemme, mutta tämä ei ole katumusta. Todellinen synninsuru on Pyhän Hengen työn tulos. Henki paljastaa sellaisen sydämen kiittämättömyyden, joka on ylenkatsonut ja murehduttanut Vapahtajan, ja vie meidät katuvina ristin juurelle. Jokaisella synnillämme ristiinnaulitsemme Jeesuksen uudelleen, ja kun katsomme häntä, jonka olemme lävistäneet, suremme syntejä, jotka ovat tuottaneet hänelle tuskaa. Tällainen murhe johtaa synnin hylkäämiseen.AO4 255.2

Maailman lapsi saattaa sanoa tätä surua heikkoudeksi, mutta se on voima, joka sitoo katuvan äärettömään Jumalaan katkeamattomin sitein. Se osoittaa, että Jumalan enkelit tuovat sielulle takaisin armolahjoja, jotka menetettiin sydämen paatumuksen ja rikkomusten tähden. Katumuk- sen kyynelet ovat sadepisaroita, joita seuraa pyhyyden auringonpaiste. Tämä suru edeltää iloa, josta tulee elävä lähde sielussa. »Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi», niin »minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra » (Jer. 3: 13, 12). »Siionin murheellisille » hän on luvannut antaa »juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan » (Jes. 61: 3).AO4 255.3

Ja niillekin, jotka surevat ahdistusten ja murheiden alaisina, kuuluu lohdutus. Surun katkeruus ja nöyryytys ovat parempia kuin synnin nautinnot. Ahdistuksen avulla Jumala ilmaisee meille luonteemme mätäpesäkkeet, jotta me hänen armonsa avulla voisimme voittaa virheemme. Meille paljastuu ennen tuntemattomia seikkoja omasta itsestämme, ja me joudumme koetukselle, hyväksymmekö nuhtelun ja Jumalan neuvon. Kun meitä koetellaan, meidän ei tule tuskailla ja valittaa. Emme saa napista ja kiusaantuneina riistäytyä irti Kristuksen kädestä. Meidän on nöyrrytettävä sielumme Jumalan edessä. Herran tiet ovat hämärät sille, joka haluaa nähdä asiat hänelle itselleen mieluisassa valossa. Ne näyttävät inhimillisestä luonnostamme synkiltä ja ilottomilta. Mutta Jumalan tiet ovat armon teitä, ja niiden loppu on pelastus. Elia ei tiennyt mitä teki, kun hän erämaassa sanoi saaneensa kylliksi elämästä ja rukoili kuolemaa. Jumala ei suuressa armossaan pitänyt kiinni hänen sanoistaan. Elialla oli vielä suuri työ tehtävänään, ja kun se oli tehty, hänen ei tarvinnut masentuneena ja yksinäisenä kuolla erämaassa. Hän ei vaipunut maan tomuun, vaan sai nousta taivaallisissa vaunuissa ylös kirkkauteen Jumalan istuimen luo.AO4 256.1

Jumalan sana murheellisille kuuluu: »Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle ja hänen surevillensa. » »Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen » (Jes. 57: 18; Jer. 31:13).AO4 256.2