Opetuslapset lähtevät järvelle

Opetuslapset eivät olleet heti lähteneet rannasta, kuten Jeesus oli käskenyt. He odottivat jonkin aikaa toivoen, että Jeesus tulisi heidän luokseen. Mutta nähdessään illan nopeasti pimenevän he »astuivat venheeseen ja lähtivät menemään järven toiselle puolelle, Kapernaumiin». He olivat jättäneet Jeesuksen tyytymättömin mielin, kärsimättömämpinä kuin milloinkaan siitä asti, kun olivat tunnustaneet hänet Herrakseen. He napisivat, koska heidän ei ollut sallittu julistaa häntä kuninkaaksi. He nuhtelivat itseään siitä, että niin helposti olivat alistuneet hänen käskyynsä. He päättelivät, että jos he olisivat olleet päättävämpiä, he olisivat saaneet tarkoituksensa toteutetuksi.AO4 323.2

Epäusko oli valtaamaisillaan heidän mielensä ja sydämensä. Kunnianhimo oli sokaissut heidät. He tiesivät, että fariseukset vihasivat Jeesusta, ja he olisivat halunneet nähdä hänet korotettuna, niin kuin hänen heidän mielestään olisi pitänyt olla. Seurata opettajaa, joka saattoi suorittaa valtavia ihmetöitä ja jota kuitenkin herjattaisiin petturiksi, oli koetus, jota he tuskin kestivät. Tultaisiinko heitä aina pitämään väärän profeetan seuraajina? Eikö Kristus milloinkaan näyttäisi valtaansa kuninkaana? Miksi ei hän, jolla oli sellainen valta, ilmaissut todellista luonnettaan ja tehnyt heidän tietään vähemmän tuskalliseksi? Miksi hän ei ollut pelastanut Johannes Kastajaa väkivaltaisesta kuolemasta? Näin opetuslapset kyselivät, kunnes joutuivat suuren hengellisen pimeyden valtaan. He kysyivät, voisiko Jeesus olla pettäjä, kuten fariseukset vakuuttivat.AO4 323.3

Opetuslapset olivat sinäkin päivänä saaneet nähdä Jeesuksen ihmeellisiä tekoja. Näytti siltä, kuin taivas olisi laskeutunut maan päälle. Tuon ihanan päivän muistojen olisi pitänyt täyttää heidät uskolla ja toivolla. Jos he sydämensä kyllyydestä olisivat keskustelleet näistä asioista, he eivät olisi joutuneet kiusaukseen. Mutta heidän kokemansa pettymys oli kokonaan vallannut heidän ajatuksensa. He eivät enää muistaneet Jeesuksen sanoja: »Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan. »Ne olivat olleet suurten siunausten hetkiä opetuslapsille, mutta nyt he olivat unohtaneet kaiken. He olivat myrskyisen meren keskellä. Heidän ajatuksensa olivat levottomat ja maltittomat, ja Herra lähetti jotakin muuta vaivaamaan heidän sieluaan ja valtaamaan heidän mielensä. Jumala tekee usein näin, kun ihmiset itse hankkivat itselleen taakkoja ja huolia. Vaara lähestyi jo nopeasti.AO4 323.4