Myrskyssä Galileanmerellä

Vihdoin Vapahtaja pääsi vapaaksi kansanjoukon tunkeilusta, ja väsymyksen ja nälän valtaamana hän pani maata veneen perään ja vaipui pian uneen. Ilta oli ollut kaunis ja rauhaisa, ja järvi lepäsi tyynenä. Mutta äkkiä taivas pimeni, raju tuuli pyyhälsi alas itärannikon vuorenrinteitä, ja järvellä puhkesi ankara myrsky.AO4 286.5

Aurinko oli laskenut, ja yön pimeys peitti myrskyisen meren. Aallot, jotka raivoisa myrsky kohotti korkeiksi, syöksyivät pauhaten opetuslasten venettä kohti uhaten niellä sen. Nuo karaistuneet kalastajat olivat koko elämänsä viettäneet järvellä ja ohjanneet aluksensa turvallisesti monen myrskyn halki, mutta nyt heidän voimansa ja taitonsa eivät hyödyttäneet mitään. He olivat avuttomia myrskyn kourissa, ja kaikki toivo katosi, kun he näkivät veneensä olevan täyttymäisillään.AO4 287.1

Ponnistellessaan kaikin voimin henkensä pelastamiseksi he olivat unohtaneet Jeesuksen olevan veneessä. Nähdessään nyt työnsä turhaksi ja vain kuoleman edessään he muistivat, kenen käskystä he olivat lähteneet järven yli. Jeesus oli heidän ainoa toivonsa. Avuttomina ja epätoivoisina he huusivat: »Mestari, Mestari! » Mutta synkkä pimeys peitti hänet heidän näkyvistään. Heidän äänensä hukkui myrskyn pauhuun, eikä vastausta kuulunut. Epäilys ja pelko valtasivat heidät. Oliko Jeesus hylännyt heidät? Oliko hän, joka oli voittanut sairauden ja riivaajat, vieläpä kuolemankin, voimaton nyt auttamaan opetuslapsiaan? Eikö hän muistanutkaan heitä heidän hädässään?AO4 287.2

Jälleen he huutavat, mutta muuta vastausta ei kuulu kuin tuulen raivoisa kohina. Heidän veneensä on jo uppoamaisillaan. Hetki vain, niin ahnaat aallot nielisivät heidät syvyyteen.AO4 287.3