Simon Pietari, Filippus ja Natanael

Andreas halusi jakaa toisillekin iloa, joka täytti hänen sydämensä. Löytäessään veljensä Simonin hän huudahti: »Me olemme löytäneet Messiaan. »Simon ei odottanut toista käskyä. Hänkin oli kuullut Johannes Kastajan saarnaavan ja hän kiiruhti Jeesuksen luo. Kristuksen katse viipyi hänessä lukien hänen luonteensa ja hänen elämäntarinansa. Hänen hetkellinen luonteensa, hänen rakastava, myötätuntoinen sydämensä, hänen kunnianhimonsa ja itseluottamuksensa, hänen lankeemuksensa, katumuksensa, toimintansa ja marttyyrikuolemansa - Vapahtaja näki ne kaikki, ja hän sanoi: »Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas», joka käännettynä on kallio.AO4 111.1

Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: »Seuraa minua. »Filippus totteli käskyä, ja hänestä tuli heti myös Kristuksen työntekijä.AO4 111.2

Filippus kutsui Natanaelin. Tämä oli ollut kansanjoukossa, kun Johannes ilmaisi Jeesuksen olevan Jumalan Karitsa. Kun Natanael katsoi Jeesusta, hän tunsi pettymystä. Saattoiko tämä mies, jossa näkyi merkkejä kovasta työstä ja köyhyydestä, olla Messias? Kuitenkaan Natanael ei voinut kieltää Jeesusta, sillä Johanneksen sanoma oli saanut hänet vakuuttuneeksi asiasta.AO4 111.3

Filippuksen kutsuessa Natanaelia tämä oli vetäytynyt hiljaiseen lehtoon ajattelemaan Johanneksen julistusta ja Messiasta koskevia ennustuksia. Hän rukoili, että jos hän, jota Johannes julisti, oli Vapahtaja, se ilmoitettaisiin hänelle, ja Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen vakuuttaen, että Jumala oli muistanut kansaansa ja kohottanut heille pelastuksen sarven. Filippus tiesi, että hänen ystävänsä tutki ennustuksia, ja Natanaelin rukoillessa viikunapuun alla Filippus näki hänen piilopaikkansa. He olivat usein rukoilleet yhdessä tässä syrjäisessä paikassa puiden lehvistön suojassa.AO4 111.4

Sanoma »Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet», tuntui Natanaelista suoranaiselta vastaukselta hänen rukoukseensa. Mutta Filippuksen usko horjui vielä. Hän lisäsi epäillen: »Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista. »Ennakkoluulo nosti taas päätään Natanaelin sydämessä. Hän huudahti: »Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?»AO4 111.5

Filippus ei ryhtynyt väittelemään. Hän sanoi: »Tule ja katso. »Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: »Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole! » Natanael huudahti hämmästyneenä: »Mistä minut tunnet? » Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: »Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut.»AO4 111.6

Se riitti. Jumalan Henki, joka oli todistanut Natanaelille hänen yksin rukoillessaan viikunapuun alla, puhui hänelle nyt Jeesuksen sanoissa. Vaikka Natanael oli tullut Jeesuksen luo epäillen ja ennakkoluuloon taipuvana, hän oli vilpittömästi kaivannut totuutta, ja nyt hänen toivomuksensa oli täyttynyt. Hän meni uskossaan pitemmälle kuin se, joka oli tuonut hänet Jeesuksen luo. Hän vastasi ja sanoi: »Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas.»AO4 111.7

Jos Natanael olisi luottanut rabbien johtoon, hän ei milloinkaan olisi löytänyt Jeesusta. Itse katsomalla ja arvostelemalla hänestä tuli opetuslapsi. Samoin on nykyään monen sellaisen laita, jota ennakkoluulo estää omaksumasta sitä, mikä on hyvää. Miten toisenlainen olisikaan tulos, jos hekin »tulisivat ja katsoisivat »!AO4 112.1

Luottamalla inhimillisen arvovallan ohjaukseen ei kukaan voi päästä pelastavaan totuuden tuntoon. Natanaelin tavoin meidän on itse tutkittava Jumalan sanaa ja rukoiltava Pyhän Hengen valoa. Hän, joka näki Natanaelin viikunapuun alla, on näkevä meidätkin salaisessa rukouspaikassamme. Valon enkelit ovat lähellä niitä, jotka nöyrinä etsivät Jumalan johtoa.AO4 112.2