Luku 20—Kuninkaan virkamies

Pääsiäisjuhlilta palaavat galilealaiset toivat mukanaan tiedon Jeesuksen ihmeellisistä töistä. Se, että Jerusalemin arvohenkilöt tuomitsivat hänen tekonsa, avasi hänelle tien Galileaan. Monet ihmiset surivat pyhäkön häpäisemistä ja pappien julkeutta ja ahneutta. He toivoivat, että tämä mies, joka oli ajanut hallitusmiehet pakoon, olisi odotettu vapauttaja. Tuli yhä uusia tietoja, jotka vain vahvistivat näitä valoisia toiveita. Kerrottiin että profeetta oli julistanut olevansa Messias.AO4 161.1

Mutta Nasaretin kansa ei uskonut häneen. Tästä syystä Jeesus ei käynyt Nasaretissa matkallaan Kaanaan. Vapahtaja selitti opetuslapsilleen, ettei profeetalla ole mitään arvoa omassa maassaan. Ihmiset arvostelevat luonnetta sen mukaan, mitä he itse kykenevät pitämään arvossa. Ahdasmieliset ja maailmalliset arvostelivat Kristusta hänen alhaisen syntymänsä, vaatimattoman pukunsa ja jokapäiväisen työnsä mukaan. He eivät osanneet antaa arvoa hänen puhtaalle mielelleen, jossa ei ollut ainuttakaan synnin tahraa.AO4 161.2

Tieto Jeesuksen paluusta Kaanaan levisi pian kautta Galilean tuoden toivoa kärsiville ja ahdistetuille. Kapernaumissa tähän sanomaan kiinnitti huomiota eräs juutalainen ylimys, joka oli kuninkaan virkamies. Hänen poikansa sairasti parantumattomalta näyttävää tautia. Lääkärit olivat menettäneet kaiken toivonsa, mutta kun isä kuuli Jeesuksesta, hän päätti etsiä apua häneltä. Lapsi oli hyvin heikko, ja pelättiin, ettei se eläisi siihen asti, kun hän ehtisi takaisin. Siitä huolimatta isästä tuntui, että hänen täytyi henkilökohtaisesti saada esittää asiansa. Hän toivoi isän rukousten herättävän suuren Lääkärin myötätunnon.AO4 161.3

Saapuessaan Kaanaan hän näki Jeesuksen kansanjoukon ympäröimänä. Tuskaisin sydämin hän tunkeutui lähelle Vapahtajaa. Hänen uskonsa horjui, kun hän näki vain yksinkertaisesti pukeutuneen miehen, joka oli pölyinen ja matkasta väsynyt. Hän epäili, voisiko tämä henkilö tehdä sen, mitä hän oli tullut häneltä pyytämään. Kuitenkin hän meni puhuttelemaan Jeesusta, kertoi asiansa ja pyysi Vapahtajaa seuraamaan häntä hänen kotiinsa. Mutta Jeesus tiesi jo hänen surunsa. Ennen kuin virkamies oli lähtenyt kotoaan, Vapahtaja oli nähnyt hänen ahdistuksensa.AO4 161.4

Mutta Jeesus tiesi myös, että tämä isä oli mielessään määrän nyt ehtoja, jotka koskivat hänen uskoaan Jeesukseen. Ellei hänen pyyntöönsä suostuttaisi, hän ei tunnustaisi häntä Messiaaksi. Virkamiehen siinä odottaessa tuskaisen epätietoisena Jeesus sanoi: »Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko.»AO4 162.1

Siitä huolimatta, että kaikki todisti Jeesuksen olevan Kristus, oli tämän pyynnön esittäjä päättänyt tehdä uskonsa häneen riippuvaiseksi Jeesuksen suostumisesta hänen omaan pyyntöönsä. Vapahtaja asetti tämän varauksellisen epäuskon samarialaisten yksinkertaisen uskon vastakohdaksi. Samarialaiset eivät pyytäneet merkkejä tai ihmeitä. Jeesuksen sanoilla, jotka alati todistivat hänen jumaluudestaan, oli voittava voima, joka tunkeutui heidän sydämeensä. Kristus kärsi siitä, ettei hänen oma kansansa, jolle oli uskottu pyhät ennustukset, kuullut Jumalan äänen puhuvan hänen Poikansa välityksellä.AO4 162.2

Kuninkaan virkamiehellä oli kuitenkin jonkin verran uskoa, sillä olihan hän tullut pyytämään sitä, mikä hänestä oli kallein kaikista siunauksista. Jeesuksella oli vielä suurempi lahja annettavana hänelle. Hän ei ainoastaan halunnut parantaa lasta, vaan saattaa virkamiehen ja hänen perheensä osallisiksi pelastuksen siunauksista ja sytyttää valon Kapernaumissa, josta kohta oli tuleva hänen oma työkenttänsä. Mutta virkamiehen täytyi käsittää tarpeensa, ennen kuin hän halusi Kristuksen armoa. Tämä virkamies edusti monia kansastaan. He olivat kiinnostuneita Jeesuksesta itsekkäistä vaikuttimista. He toivoivat saavansa jotakin erityistä hyötyä hänen voimastaan, ja he asettivat uskonsa tämän ajallisen lahjan saamisen varaan, mutta he eivät nähneet hengellistä sairauttaan eivätkä Jumalan armon tarvettaan.AO4 162.3

Kuten valon välähdys Vapahtajan sanat paljastivat virkamiehelle hänen sydämensä tilan. Hän näki, että hänen vaikuttimensa hänen etsiessään Jeesusta olivat itsekkäät. Hänen horjuva uskonsa näkyi hänelle oikeassa valossaan. Syvästi murheellisena hän käsitti, että hänen epäuskonsa saattaisi maksaa hänen poikansa elämän. Hän tiesi olevansa hänen läheisyydessään, joka saattoi lukea ajatukset ja jolle kaikki oli mahdollista. Suuressa tuskassaan hän rukoillen huusi: »Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee! » Hän tarttui uskossa Kristukseen kuten Jaakob, joka painiskellessaan enkelin kanssa huudahti: »En päästä sinua, ellet siunaa minua » (1 Moos. 32: 26).AO4 163.1

Jaakobin tavoin hän myös voitti. Vapahtaja ei voi kääntyä pois sielusta, joka suuressa hädässään turvautuu häneen. »Mene», hän sanoi, »sinun poikasi elää. »Virkamies lähti Vapahtajan luota tuntien rauhaa ja iloa, jollaista hän ei koskaan aikaisemmin ollut tuntenut. Hän ei uskonut ainoastaan, että hänen poikansa paranisi, vaan hän uskoi lujasti luottaen, että Kristus oli Vapahtaja.AO4 163.2

Samalla hetkellä kotona Kapernaumissa kuolevan lapsen vuoteen ympärillä olevat näkivät äkillisen ja salaperäisen muutoksen. Kuoleman varjo väistyi kärsivän kasvoilta. Kuumeen hehku antoi sijaa palaavan terveyden hillitylle punerrukselle. Sameat silmät saivat älykkään loisteen, ja voima palasi heikkoon, kuihtuneeseen ruumiiseen. Mitään sairauden jälkiä ei enää jäänyt lapseen. Hänen polttava ihonsa oli tullut kimmoisaksi ja kosteaksi, ja hän vaipui rauhalliseen uneen. Kuume oli lähtenyt hänestä päivän kuumimmalla hetkellä. Perhe oli hämmästynyt, ja ilo oli suuri.AO4 163.3

Kaana ei ollut niin kaukana Kapernaumista, ettei virkamies olisi ehtinyt kotiin samana iltana keskusteltuaan Jeesuksen kanssa, mutta hän ei pitänyt kiirettä kotimatkalla. Vasta seuraavana aamuna hän saapui Kapernaumiin. Millainen kotiintulo se olikaan! Kun hän lähti etsimään Jeesusta, hänen sydämensä oli murheen murtama. Auringonpaiste näytti hänestä julmalta, lintujen laulu oli kuin ivaa. Miten erilaiset ovatkaan hänen tunteensa nyt! Koko luonto on toisen näköinen. Hän näkee kaiken uusin silmin. Hänen matkatessaan varhaisen aamun hiljaisuudessa koko luonto näyttää ylistävän Jumalaa hänen kanssaan. Kun hän vielä on jonkin matkan päässä asunnostaan, palvelijoita tulee häntä vastaan haluten poistaa epätietoisuuden, jota he varmasti luulevat hänen tuntevan. Hän ei näytä hämmästyneeltä kuullessaan heidän tuomansa uutiset, mutta tiedustelee niin kiihkeän innokkaasti, etteivät he sitä ollenkaan käsitä, millä hetkellä lapsi alkoi parantua. He vastaavat: »Eilen seitsemännellä hetkellä kuume lähti hänestä. »Juuri sillä hetkellä, jolloin isä uskossa tarttui lupaukseen: »Poikasi elää», jumalallisen rakkauden kosketus paransi kuolevan lapsen.AO4 163.4

Isä rientää tervehtimään poikaansa. Hän painaa hänet sydäntään vasten ikään kuin tämä olisi kuolleista palannut ja kiittää Jumalaa yhä uudelleen tästä ihmeellisestä parantumisesta.AO4 163.5

Tämä virkamies halusi tietää enemmän Kristuksesta. Kuultuaan myöhemmin hänen opetustaan hän ja koko hänen perhekuntansa tulivat Jeesuksen opetuslapsiksi. Heidän koettelemuksensa koitui koko perheen kääntymykseksi. Tieto tästä ihmetyöstä levisi, ja Kapernaumissa, jossa Kristus suoritti niin monta valtavaa tekoa, valmistui tie hänen henkilökohtaiselle toiminnalleen.AO4 164.1

Hän joka siunasi virkamiestä Kapernaumissa, on aivan yhtä halukas siunaamaan meitäkin. Mutta tämän ahdistetun isän tavoin meidät usein ajaa Jeesuksen luo halu saada jotakin maallista hyvää, ja vain jos pyyntöömme suostutaan, olemme valmiit luottamaan hänen rakkauteensa. Vapahtaja haluaa antaa meille suurempia siunauksia, kuin pyydämme, ja hän viivyttelee vastauksensa antamista osoittaakseen meille sydämemme pahuuden ja suuren armon tarpeemme. Hän toivoo meidän luopuvan itsekkyydestämme, joka saa meidät etsimään häntä. Tunnustaen avuttomuutemme ja suuren tarpeemme meidän tulee kokonaan luottaa hänen rakkauteensa.AO4 164.2

Virkamies halusi nähdä rukouksensa täyttyneen, ennen kuin hän uskoisi, mutta hänen täytyi tyytyä Jeesuksen sanaan, että hänen pyyntönsä oli kuultu ja siunaus annettu. Tämä läksy on meidänkin opittava. Meidän ei tule uskoa siksi, että näemme tai tunnemme Jumalan kuulevan meitä. Meidän on luotettava hänen lupauksiinsa. Kun uskoen tulemme hänen luokseen, menee jokainen pyyntömme suoraan Jumalan sydämeen. Kun olemme pyytäneet hänen siunaustaan, meidän tulisi uskoa saavamme se ja kiittää häntä siitä, että olemme sen saaneet. Sitten meidän on ryhdyttävä tehtäviimme varmoina siitä, että saamme siunauksen silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsemme. Kun olemme oppineet tekemään näin, tulemme tietämään, että rukouksiimme vastataan. Jumala on tekevä hyväksemme »monin verroin enemmän», »kirkkautensa runsauden mukaisesti», »väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan » (Ef. 3: 20,16; 1:19).AO4 164.3